Milanon Derby sunnuntain helmenä

Italian Serie A:ssa pelataan tänä viikonloppuna 28. pelikierros ja kierroksen päättää sunnuntai-illalla Derby della Madonnina tai toiselta nimeltään Derby di Milano eli Milanon Derby AC Milanin ja Inter Milanin välillä.

AC Milan valmis jatkamaan Interin alamäkeä

Joukkueet kohtasivat viimeksi lokakuussa jolloin Mauro Icardin loistava maali lisäajalla antoi sini-mustille 1-0 voiton. Kaikki näytti silloin vielä hyvältä Nerazzurrille. Joukkue oli haastamassa Juventusta ja Napolia sarjan kärjessä ja Mestarien liigassakin peli kulki. Paikallisvastus AC oli myös hieman rämpimässä keskikastissa.

Tämän jälkeen kaikki on muuttunut. He ovat vielä hyvin mukana taistelemassa neljän parhaan joukossa liigassa, mutta paikallisvastus on mennyt sarjassa jo ohi. Kannattajien kultapoika Icardi menetti kapteeninnauhansa ja häntä ei ole sen jälkeen kokoonpanossa nähty. Mestarien liigassa joukkue ei pystynyt voittamaan PSV:tä viimeisellä kierroksella ja he jäivät kolmanneksi ja tipahtivat Eurooppa liigaan. Sieltä joukkue tipahti nyt tällä viikolla häviten kotonaan saksalaiselle Eintracht Frankfurtille 0-1.

Gennaro Gattuson AC Milan taas on tällä hetkellä huippuvireessä. He ovat voittaneet liigassa nyt viisi ottelua putkeen maalierolla 12-2 ja kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan niin joukkue ei ole hävinnyt viimeiseen kymmeneen otteluun. Tämä hyvä vire on nostanut heidät jo kolmanneksi ja Napolikin on enää vain kuuden pisteen päässä.

Milanon derbyissä vierasjoukkue on harvoin juhlinut sillä edellisissä 12 kohtaamisessa liigassa, kotijoukkue on joko voittanut (7) tai ottelu on päättynyt tasan (5). Kun katsotaan joukkueiden nykyvirettä niin AC Milanin voitosta tarjottu 2.45 kerroin on pelaamisen arvoinen. Jos haetaan hieman isompaa kerrointa niin AC Milanin voitto -1 tasoituksella antaa rahat takaisin 4.10 kertaisesti.

Piatek iso syy AC Milanin uudelleennousuun

AC Milan menetti ykköskärkensä Gonzalo Higuainin tammikuussa Chelseaan, mutta tämä siirto on ollut oikeasti onni onnettomuudessa sillä samalla he hankkivat hänen tilalleen nuoren puolalaisen Krzysztof Piatekin Genoasta. Siirtonsa jälkeen hän on paukuttanut maaleja lähes maali per peli keskiarvolla tehden kahdeksan maalia yhdeksään otteluun. Näissä yhdeksässä ottelussa AC Milan ei ole hävinnyt vielä kertaakaan.

Icardin puuttuessa hän on ehdottomasti yksi potentiaalinen maalintekijä ja hänen maalistaan tarjotaan 2.10 kerrointa, joka on pelaamisen arvoinen.

VEIKKAA NYT – KLIKKAA TÄSTÄ