Jokerit yrittää murtaa Dynamo kirouksen

Kontinental Hockey Liigan 62 ottelua kestänyt runkosarja päättyi perjantaina ja nyt 16 joukkuetta lähtevät tavoittelemaan 11. kerran Gagarin Cup pokaalia. Pudotuspelit alkavat maanantaina neljällä ottelulla, joissa kohtaavat molempien konferenssien sijoille 3-6 päätyneet joukkueet.

Kovassa iskussa oleva Sochi hakee avausottelun yllätystä

Yaroslavissa kohtaavat lännen kolmanneksi tullut Lokomotiv ja olympiakaupunkina paremmin tunnetun Sochin joukkue, joka sijoittui tällä kaudella lännen kuudenneksi. Eroa joukkueiden välillä runkosarjassa oli 20 pistettä, mutta keskinäiset voitot menivät 2-2 molempien voittaessa kerran kotona ja kerran vieraissa. Yaroslavissa Sochi voitti ensin 1-2, mutta Lokomotiv kuittasi tämän tappion tammikuun lopulla voittamalla 1-0.

Lokomotiv on hyvä kotijoukkue sillä 31 ottelusta he voittivat 21. Maaleja näissä otteluissa ei hirveästi nähty sillä ”Rautatiemiesten” kotipeleissä nähtiin keskimäärin 3.9 maalia per ottelu. Tähän kun lisätään Sochin viimeaikainen hyvä vire puolustuksessa (kaksi nollapeliä putkeen) niin ottelussa tuskin montaa maalia nähdään. Yhteismaalien linja on asetettu 4 maaliin ja sitä alle pelaamalla saisi rahat takaisin 2.10 kertoimella.

Sochin leopardit eivät ole aikaisemmin pudotuspeleissä juhlineet sillä kolmella aikaisemmalla kerralla kun he ovat loppupeleihin päässeet niin he ovat tippuneet heti ensimmäisellä kierroksella. Viime vuonna Jokerit voitti heidät 4-1 ja tämä yksi voitto on heidän historiansa ainoa pudotuspelivoitto. Nyt heillä on kuitenkin mahdollisuus kasvattaa tuota määrää sillä Sochi tulee tähän konferenssi puolivälierään viiden ottelun voittoputkessa. Sochin voitosta varsinaisella peliajalla saisi korkean 5.05 kertoimen.

Lokomotiv on kuitenkin suosikki menemään jatkoon sillä he ovat joka kausi päässeet pudotuspeleihin ja vain kolmasti he ovat tippuneet jatkosta tässä vaiheessa. Lokomotivin varsinaisen peliajan voittokerroin on 1.57 joka on hieman liian alhainen. Ensimmäinen ottelu on kuitenkin aina tarkkaa pelaamista ja Sochin +1 tasoitus 1.98 kertoimella osoittaa hieman arvoa.

Avangardin kotietu ei välttämättä ole ratkaisva

Avangard nousi viimeisen kierroksen Sibir voitollaan ohi runkosarjassa KHL:n menestyneimmän seuran ja hallitsevan mestarin Ak Bars Kazanin (kolme Gagarin Cup mestaruutta) ohi ja sai itselleen kotiedun tähän ottelupariin. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti ja molemmilla kerroilla ottelu on päättynyt kotivoittoon, mutta se ei välttämättä ole ratkaiseva asia.

Avangard oli idän konferenssissa toiseksi paras kotijoukkue sillä he hävisivät vain kymmenen kotiotteluaan runkosarjassa. Tuo kotietu ei tule olemaan ratkaiseva sillä Omsk on kohdannut Kazanin pudotuspeleissä kolmasti ja joka kerta Tatarstanilaiset ovat aina menneet parista jatkoon. Samalla joka kerralla vierasjoukkue on voittanut ensimmäisen ottelun.

Omsk tekee kotonaan keskimäärin 3 maalia per ottelu ja jos kotijoukkueen vedot kiinnostavat niin Avangardin yli 2.5 maalia kertoimella 2.15 on myös mahdollinen.

Varsinainen peli-idea tähän otteluun on kuitenkin vierasvoitto. Puck line kerroin hallitsevalle mestarille on 2.18.

Dynamo hakee vierasvoittoa Helsingistä

Helsingin Jokerit ovat pystyneet valmistautumaan tähän otteluun jo pitkän aikaa sillä länsikonferenssin neljäs sija oli heille varma jo vähän aikaa. He myös tiesivät että vastustaja on viideneksi tullut Dynamo Moskova joka on voittanut Jokerit 11 kertaa putkeen. Jokerit on edellisen kerran voittanut Dynamon vuonna 2015 syyskuussa. Tämä antaa varmasti pientä psykologista etua vieraille.

Jokerit luottaa tässä ottelussa hyökkäyspeliin sillä joukkue liikkuu hyvin ja leveyttä löytyy. Tämä näkyi myös runkosarjassa jossa suomalaisjoukkue teki 197 maalia joka oli koko liigan toiseksi suurin määrä. Ongelma oli puolustuksessa joka on päästänyt 164 maalia joka on kaikista pudotuspelijoukkueista kolmanneksi eniten. Tämän takia tähän peliin kannattaa harkita yli 4.5 maalia kertoimella 1.87.

Jokereiden peltyyli sopii kuitenkin vieraille sillä he antavat mielellään kiekonhallinnan kotijoukkueelle. He ovat tyypillinen vastahyökkäysjoukkue ja tulevat rokottamaan kiekonmenetyksistä todella kovalla prosentilla.

Kun katsotaan joukkueiden yhteistä historiaa niin tämä antaa vieraille hyvän mahdollisuuden ottaa tärkeä avausottelun voitto. ”Sini-valkoisille” Moskovalaisille tarjotaan +0.5 tasoitusta tähän otteluun kertoimella 1.84 joka on paras peli-idea.

Ufa hakee vierasvoitto Magnitogorskista

Nämä joukkueet tuntevat toisensa hyvin sillä he ovat kohdanneet toisensa pudotuspeleissä jo viisi kertaa. Ufa tiputti Metallurgin jatkosta kahdella ensimmäisellä kerralla, mutta viimeiset kolme kertaa he ovat tiputtaneet Ufan viidessä pelissä. Edellinen kerta oli kuitenkin vuonna 2016.

Metallurg oli runkosarjassa 12 pistettä Salavatia edellä, mutta pudotuspeleissä tämä ei välttämättä merkitse mitään. Joukkueiden viisi edellistä kohtaamista runkosarjassa ovat päättyneet vierasvoittoihin, mukaan lukien tämän kauden kaksi kohtaamista. Ufan puck line voitosta tarjotaan 2.65 joka voi juuri tässä ensimmäisessä ottelussa olla arvokas. Jos haluaa pelata hieman varmemmin niin Ufan +0.5 tasoitus on myös tarjolla kertoimella 2.05.

”Teräksentekijät” ovat kuitenkin tässä parissa selkeitä suosikkeja sillä he tietävät miten tämä turnaus voitetaan. Metallurg on voittanut Gagarin Cupin kahdesti, mutta viimeisin oli kaudella 2015-16. Edelliskaudella he voittivat idän konferenssin, mutta CSKA oli vielä silloin vahvempi. Metallurg on tehnyt keskimäärin kotiotteluissaan 3.25 maalia joten kotijoukkueen yli 2.5 tarjottu 1.76 kerroin on myös ihan pelattavissa.

VEIKKAA NYT – KLIKKAA TÄSTÄ