Veikkausliiga 21- 23 syyskuuta kierrosennakko

Tämä on joukkueille jo kolmas peli viikon sisään, joten muutoksia kokoonpanoissa voi olla runsaasti. Joukkueilla joilla on hieman laajempi runko on parempi mahdollisuus pisteisiin tällä kierroksella.

Perjantai 21 syyskuuta

HJK – RoPS  18:30 Telia 5G Arena, Helsinki
Kertoimet: 1.42 – 4.45 – 8.00

Sarjan kärkikamppailu jossa mestaruus ratkeaa teoriassa, mutta ei ihan käytännössä. Joukkueilla on tällä hetkellä eroa 9 pistettä kun Rovaniemen palloseuralla on viisi ottelua pelaamatta. Voitto tästä HJK:lle ja ero kasvaa 12 pisteeseen eli siihen mitä RoPS voisi maksimissaan saada neljän viimeisen kierroksen aikana. HJK:lle riittäisi viimeisestä viidestä pelistään yksi piste mestaruuden varmistamiseksi. RoPS tarvitsee vielä hieman pisteitä toisen sijan varmistamiseen, mutta heillä on kuuden pisteen etumatka kolmantena olevaan Honkaan ja kahdeksan pistettä neljäntenä olevaan Kuopion Palloseuraan.

Molemmat joukkueet ovat hyvässä vireessä. HJK on voittanut neljä ottelua putkeen ja edellisestä tappiosta on 2.5 kuukautta aikaa. RoPS ei ole myöskään hävinnyt 1.5 kuukauteen joten hyvä ottelu luvassa. Joukkueet kohtasivat runsas kuukausi sitten Helsingissä ja RoPS pelasi ottelussa erittäin hyvin ja johti 1-2 aina loppuminuuteille asti. HJK:n paras maalintekijä Klauss (18) teki kuitenkin vielä 2-2 tasoitusmaalin ja pisteet jaettiin. Maaleja luvassa tässäkin?

SJK – FC Lahti 18:30 OmaSp Stadion, Seinäjoki
Kertoimet: 2.20 – 3.25 – 3.65

Kaksi alavireistä joukkuetta kohtaavat Seinäjoella. SJK on voittanut vain kaksi ottelua viimeisestä kymmenestä ja he käyvät kovaa taistoa putoamista vastaan. FC Lahti on voittanut yhden viimeisestä kymmenestä ja viimeisestä viidestä neljä on päättynyt tappioon. Lahti onkin nyt jo 11 pistettä Europaikkaa perässä.

SJK voitti Turun Palloseuran edellisessä kotiottelussaan 1-0, mutta hävisi sitten heti perään maanantaina IFK Mariehamnille. Joukkue ei pysty pelaamaan kahta hyvää ottelua putkeen ja onnistumiset ovat harvassa. Kotona heillä on kuitenkin aina mahdollisuus pisteisiin. FC Lahden kausi on ollut kaksijakoinen myös. Puolustus tekee virheitä ja hyökkäys ei onnistu maalinteossa.

SJK:n ja Lahden kohtaamiset ovat vähämaalisia. Neljä viimeistä ottelua on päättynyt 1-0 kotivoittoihin. Sama voi käydä myös perjantaina.

Lauantai 22 syyskuuta
PS Kemi – VPS  16:00 Sauvosaari, Kemi
Kertoimet: 3.85 – 3.30 – 2.10

Tämä on jumbojoukkue PS Kemin ehkä viimeinen mahdollisuus pelastaa kausi ja vielä yrittää säilymistä. He ovat hävinneet kolme viimeistä ottelua putkeen ja ovat seitsemän pistettä perässä TPS:aa säilyäkseen suoralta putoamiselta. Heillä on vielä kuitenkin mahdollisuus sillä he kohtaavat kärkijoukkueista enää vain Ilveksen ja neljän muun kunto tällä hetkellä on alasuunnassa. VPS on yksi näistä sillä VPS on pelannut kahdeksan ottelua nyt ilman voittoa. Näistä kuitenkin vain kolme on tappioita. Europaikka on yhdeksän pisteen päässä, joten tämän kauden tavoite on enää kuuden parhaan joukkoon pääsy.

Joukkueet ovat kohdanneet kahdesti tällä kaudella ja VPS on vienyt molemmat. 0-1 Kemissä ja 3-1 kotonaan Vaasassa. Tässä olisi vaasalaisilla hyvä paikka katkaista voitottomien otteluiden putkensa.

KuPS – FC Honka 17:00 Savon Sanomat Areena, Kuopio
Kertoimet: 2.10 – 3.30 – 3.65

Tällä hetkellä näyttää siltä että viimeisestä Europaikasta taistelevat kolme joukkuetta ja KuPS sekä FC Honka ovat kaksi niistä. Honka nousi nyt PS Kemi voitollaan kolmanneksi kaksi pistettä edelle Kuopion Palloseuraa joka pelasi 1-1 tasapelin RoPS:in vieraana. Molemmat joukkueet ovat kunnossa hävittyään vain kerran seitsemässä viime ottelussa.

KuPS ei ole ollut kotonaan parhaimmillaan tällä kaudella sillä voittoja on tullut vain kuusi kappaletta 14 ottelusta. He ovat vain päästäneet liikaa maaleja kotonaan sillä he eivät ole pitäneet vielä kertaakaan nollaa tällä kaudella Savon Sanomat Areenalla. Honka on ollut ihan kelpo vierasjoukkue sillä tappioita on kertynyt vain kolme. Voittoja ei ole kuitenkaan kertynyt matkaotteluista kuin neljä joka on vasta seitsemänneksi vähin määrä Veikkausliigassa tällä kaudella.

Joukkueet ovat kohdanneet kahdesti tällä kaudella. Espoossa kotijoukkue voitti 2-1 kun taas Kuopiossa pelattiin huhtikuussa 1-1 tasapeli.

Ilves – FC Inter 17:00 Tammelan Stadion, Tampere
Kertoimet: 1.80 – 3.50 – 4.85

Kolmas europaikasta taisteleva joukkue on Ilves joka on viidentenä tällä hetkellä. He ovat Honkaa neljä ja KuPS:ia kaksi pistettä jäljessä, mutta ovat pelanneet ottelun vähemmän. Nyt kun KuPS ja Honka kohtaavat toisensa on Ilveksellä hyvä mahdollisuus ottaa heitä kiinni ottamalla voiton huonossa kunnossa olevaa Interiä vastaan. Inter ei ole voittanut kuuteen otteluun, mutta mitä huolestuttavimmin, he ovat tehneet vain yhden maalin noissa kuudessa ottelussa.

Ilves pelasi erittäin hyvin Vaasassa maanantaina ja ansaitsi 1-2 voiton. Ilves on ollut hyvä kotijoukkue tällä kaudella sillä tappioita kotona on tullut vain kaksi. Valitettavasti molemmat näistä edellisessä kahdessa kotiottelussa Maarianhaminaa ja Honkaa vastaan. Nyt motivaatio ja joukkueen runko pitäisi olla kunnossa ottaakseen tästä voiton. Inter kun lainasi Benjamin Källmannin Skotlantiin niin maalihanat ovat tyrehtyneet. Joukkueen puolustus toimii, mutta maaleja ei saada aikaiseksi. Interin esitys maanantain Derbyottelussa Turun Palloseuraa vastaan oli heikko. Jos he eivät motivoituneet derbyotteluun niin miten he voivat motivoitua tähän Ilves vierasotteluun.

Joukkueet ovat kohdanneet kahdesti tällä kaudella. Turussa Ilves voitti 0-1 ja Tampereella pisteet jaettiin 1-1 lukemin. Vähämaalinen ottelu tässäkin luvassa.

Sunnuntai 23 syyskuuta

IFK Mariehamn – TPS 19:00 Wiklöf Holding Arena, Mariehman
Kertoimet: 2.30 – 3.25 – 3.25

Tämä on kierroksen ehkä mielenkiintoisin ottelu. Mariehamn on sijalla 10 ja vain pisteen Turun Palloseuraa edellä. TPS on tällä hetkellä karsijan paikalla ja he varmasti haluavat siltä paikalta pois. PS Kemi on ehkä turvallisesti 7 pisteen päässä mutta SJK on vain pisteen Mariehamnia edellä. Tässä ovat nämä neljä joukkuetta jotka taistelevat putoamista vastaan.

IFK Mariehamn otti elintärkeän voiton SJK:sta maanantaina. Joukkue lepuutti sitä edellisenä torstaina muutamaa avainpelaajaa HJK:ta vastaan ja se onnistui hyvin. Nyt heillä on toinen elintärkeä ottelu ja onneksi se on taas kotona. TPS on sarjan heikoin vierasjoukkue. He eivät ole voittaneet yhtään ottelua Veritas Stadionin ulkopuolella. TPS on voittanut kolme ottelua viimeisestä viidestä mutta kaikki ovat olleet kotona.

Joukkueet ovat kohdanneet kolmesti tällä kaudella. Veikkausliigassa molemmat ovat voittaneet kotiottelunsa ja Cupissa pisteet jaettiin Turussa 1-1 lukemin.

VEIKKAA NYT – KLIKKAA TÄSTÄ