Mestareiden liiga 23 lokakuuta

Mestareiden liigan lohkopelit ovat edenneet jo kolmannelle kierrokselle. Tiistaina pelataan kahdeksan ottelua lohkoista E, F, G ja H. Kierroksen ennakkoon mielenkiintoisin ottelu käydään Manchesterissa jossa United isännöi Juventusta. Tässä ottelussa nähdään Cristiano Ronaldon paluu Old Traffordille.

Lohko E

AEK Ateena – Bayern Munchen 19:55
Kertoimet: 14.00 – 6.50 – 1.23

Ajax – Benfica 22:00
Kertoimet: 2.05 – 3.60 – 3.85

Lohko E lähtee tilanteesta jossa Ajax ja Bayern Munchen johtavat lohkoa neljällä pisteellä. Benfica on kolmantena kolmella ja AEKilla ei ole vielä yhtään pistettä.

Lohkon aikaisemmissa ottelussa Ateenassa kohtaavat kaksi hieman heikosti viime aikoina pelannutta joukkuetta. AEK hävisi avausottelussa selvästi Ajaxille 3-0, mutta olisivat ansainneet jotain toisesta ottelusta jossa Benfica haki 2-3 vierasvoiton. Benfican voittomaali tuli periaatteessa heidän ainoasta paikastaan toisella puoliajalla AEK:n vyöryttäessä hyökkäyksiä toinen toisen jälkeen kohti portugalilaisten maalia.

Bayern voitti Benfican avausottelussaan, mutta viime aikoina Saksan suurseuran kone on alkanut hyytymään ja puhetta on ollut jopa päävalmentaja Niko Kovacin poispotkimisesta. Yksi osasyy tähän oli että Bayern jäi kotona tasapeliin Ajaxia vastaan toisessa ottelussa jossa tappiokin oli mahdollinen. Viikonloppuna tuli kuitenkin helpottava voitto Wolfsburgista vieraissa joten ehkä Bayern on saanut taas palaset kohdalleen.

Veikataan tähän vierasvoittoa, mutta molemmat joukkueet tekevät maalin.

Benfica ja Ajax kohtaavat myöhäisottelussa jossa voitto Ajaxille antaisi ison boostin jatkomahdollisuuksia ajatellen. Ajax on pelannut ennakkoluulottomasti tässä lohkossa ja ansaitsevat lohkon kärkipaikan tällä hetkellä.

Ajax pelasi tasan Hollannin liigan kotiavauksessaan Heraclesia vastaan, mutta on tämän jälkeen voittanut kuusi seuraavaa kotiottelua tehden jokaisessa vähintään kolme maalia.

Veikataan tähän Ajaxin kotivoittoa ja yli 2.5 maalia ottelussa.

Lohko F

Hoffenheim – Olympique Lyonnais 22:00
Kertoimet: 2.35 – 3.75 – 2.95

Shakhtar Donetsk – Manchester City 22:00
Kertoimet: 7.75 – 5.75 – 1.37

Lohko F on tasaisessa tilanteessa. Lyon johtaa lohkoa neljällä pisteellä. City on toisena kolmella. Shaktar kolmantena kahdella ja Hoffenheim viimeisenä yhdellä pisteellä. Lohkon jokainen ottelu on päättynyt joko 1-2 tai 2-2 lukemiin. Kotivoittoja ei ole vielä nähty.

Hoffenheimin ottelut ovat tällä kaudella olleet runsasmaalisia, mutta se mikä pistää silmälle on se että jokaisessa molemmat joukkueet ovat tehneet maalin. Nyt viikonloppuna Hoffenheim otti helpottavan 1-3 vierasvoiton Nurnbergistä. Tämä katkaisi heidän kolmen ottelun tappioputkensa.

Veikataan tähän että molemmat joukkueet tekevät maalin.

Shakhtar menetti Lyonia vastaan johtoasemansa, mutta he pääsevät tähän otteluun hyvällä itseluottamuksella sillä heidän UCL kotiotteluidensa saldo on erinomainen. Kymmenestä viimeisestä kotiottelusta he ovat hävinneet vain Real Madridille (3-4) ja PSG:lle (0-3). Kuusi ottelua on päättynyt voittoihin ja he ovat jääneet maaleitta vain tuossa PSG ottelussa.

Veikataan tähänkin siis että molemmat joukkueet tekevät maalin.

Lohko G

AS Roma – CSKA Moskova 22:00
Kertoimet: 1.35 – 5.40 – 9.50

Real Madrid – Viktoria Plzen 22:00
Kertoimet: 1.06 – 13.75 – 37.75

G Lohko on yllättävässä tilanteessa sillä CSKA voitti viime kierroksella Real Madridin ja johtaa lohkoa neljällä pisteellä ennen Realia ja AS Romaa jotka molemmat ovat kolmessa pisteessä. Viime kierroksella 5-0 Romalle hävinnyt Plzen on viimeisenä yhdellä pisteellä.

Suursuosikit AS Roma ja Real Madrid hävisivät viikonloppuna kotiottelunsa selkeästi heikompia joukkueita vastaan ja se voi vaikuttaa joukkueiden itseluottamukseen. Koetetaan tässä siis vierasjoukkueita tasoituksilla.

CSKA +1.5AH ja Viktoria Plzen +3AH.

Lohko H

Young Boys – Valencia 19:55
Kertoimet: 3.75 – 3.45 – 2.10

Manchester United – Juventus 22:00
Kertoimet: 3.25 – 3.25 – 2.40

Italian ”Vanha rouva” Juventus on kulkenut tällä kaudella voitosta voittoon ja he johtavat lohkoaan kahdella voitollaan ilman päästettyjä maaleja. Manchester United pelasi yllättävän kotitasapelin Valencian kanssa viime kierroksella, mutta he ovat silti toisena neljällä pisteellä. Valencia on kolmantena juuri tuolla yhdellä pisteellä ja Young Boys on viimeisenä nolla kerhossa sekä pisteissä että maaleissa.

Kierroksen paras ottelu on varmasti United vastaan Cristiano Ronaldon Juventus. Molemmat joukkueet jäivät viikonloppuna tasapeleihin. Sillä erolla kuitenkin että Manchester United menetti voiton aivan lopussa vieraissa kovaa Chelseata vastaan. Juventus taas pelasi tasan kotona heikohkoa Genoaa vastaan. Juventuksella oli ottelussa runsaasti paikkoija, mutta pallo vaan ei mennyt sisään.

Manchester United pelasi Chelseata vastaan sen verran hyvin että Juventuksen voitto ei ole enää selviö. Paras veto tähän on että molemmat joukkueet tekevät maalin.

Toisessa ottelussa Young Boys voi yllättää kotonaan heikosti kauden aloittaneen Valencian. Young Boys +0.5 on oma veikkaus tähän.

VEIKKAA NYT – KLIKKAA TÄSTÄ