Arsenalilla ei ole varaa hävitä Unitedille sunnuntaina (Valioliiga ennakko 9-10 maaliskuuta)

Kauan aikaa sitten, Arsenalin ja Manchester Unitedin kohtaamiset yleensä päättivät kumpi joukkue vie Valioliiga mestaruuden. Nyt kun palataan taas tähän aikaan niin nämä joukkueet taistelevat siitä mikä joukkue pääsee neljän parhaan joukkoon ja Mestarien liigaan Manchester Cityn ja Liverpoolin perässä.

Sekä Liverpoolin punaiset että Manchesterin taivaansiniset pelaavat kotonaan tällä kierroksella ja molempien oletetaan ottavan omista otteluistaan suhteellisen helpot voitot. Tästä johtuen kierroksen kohokohta tuleekin olemaan taistelu Mestarien liiga paikosta sillä tuon huippukohtaamisen ohella, Tottenhamin ja Chelsean vastukset eivät ole helpoimmasta päästä.

United haluaa kasvattaa ennätyksellistä vierasvoittojen putkeaan

Voittaminen vieraissa ja erityisesti Lontoossa on ollut suhteellisen helppoa sen jälkeen kun Ole Gunnar Solskjaer tuli joukkueen peräsimeen. Hänen alaisuudessaan United on ottanut yhdeksän perättäistä voittoa joista viisi on tullut pääkaupunkiseudun joukkueista.

Solskjaer on myös johtanut joukkueensa jo kerran voittoon Emirates stadionilla sillä “Punaiset paholaiset” tiputtivat Arsenalin jatkosta FA Cupin neljännellä kierroksella numeroin 1-3. Tämä jatkoi Unitedin hyvää putkea Arsenalia vastaan tällä stadionilla sillä joukkue on hävinnyt Arsenalille Lontoossa vain kahdesti kahdeksalla edellisellä vierailullaan Pohjois-Lontoossa.

Aikaisemmasta menestyksestä huolimatta, United on 3.10 kertoiminen altavastaaja Unai Emeryn miehistöä vastaan. Arsenalilla on tällä hetkellä Liverpoolin kanssa Valioliigan toiseksi paras kotisaldo joten heidän 2.30 suosikkikerroin on ansaittu.

“Tykkimiehet” ovat yhden pisteen Manchester Unitedia perässä Valioliigan viidentenä kiitos heidän tuskastuttavan viime viikonlopuna 1-1 tasapelin paikallisvastus Tottenhamia vastaan. He joutuvat myös tähän otteluun ilman keskikentän tärkeää Lucas Torreiraa, joka sai Spurs ottelussa punaisen kortin ja on nyt pelikiellossa kolmen ottelun ajan.

Siltikin vieraiden poissaolot ovat huomattavammat sillä keskiviikon PSG voitosta joukkueelta puuttui noin 10 tärkeää pelaajaa. United on silti pystynyt hankkimaan voittoja ja kun Paul Pogba ei viikon uskomattomassa voitto-ottelussa pelannut niin hän varmasti haluaa näyttää parastaan Arsenalia vastaan. Unitedin vasta-hyökkäykset voivat tuottaa kotijoukkueelle vaikeuksia samoin kun ne tekivät PSG:tä vastaan. Joukkueiden välillä ei ole paljoakaan eroa joten tasapeli kertoimella 3.45 on hyvä veto.

Wolverhampton ei tule taipumaan helpolla

Sudet matkustavat Chelsean vieraaksi sunnuntaina hakemaan toista isoa päänahkaa Sarrin joukkueesta sillä he kaatoivat siniset Molineuxilla jo kerran tällä kaudella. Viime kauden Mestaruussarjan voittaja on nauttinut täysin siemauksien ”isoja” vastaan pelaamisesta sillä he ovat kaataneet jo Tottenhamin vieraissa sekä ottaneet pisteen Arsenalista ja Manchester Unitedista.

Joukkueen aikaisemmat vierailut Stamford Bridgellä eivät ole menneet Wolverhamptonilta hyvin sillä he ovat hävinneet kuudella edellisellä kerralla. Chelsea haluaa tehdä tästä seitsemännen voiton ja heidän kertoimensa onkin pieni 1.54. Chelsean nykyvire on parantunut huomattavasti ja heillä onkin nyt taskussa kaksi peräkkäistä voittoa Valioliigassa.

Maurizio Sarrilla on jälleen hieman hengähdystilaa, mutta hän ei voi rentoutua yhtään joukkueen ollessa vielä kaksi pistettä neljättä sijaa perässä. He eivät olleet parhaimmillaan Fulhamia vastaan viime viikonloppuna sillä mökkiläisillä oli useita hyviä paikkoja tasoittaa ottelu.

Wolvesin Raul Jimenez on ollut vireessä viime aikoina tehden kuusi maalia yhdeksässä edellisessä ottelussaan. Vieraiden pitäisi pystyä tekemään vähintään yksi maali Stamford Bridgellä ja yli 0.5 joukkuemaalia palauttaisi rahat takaisin 1.64 kertoimella.

Kun otetaan huomioon Wolverhamptonin hyvät otteet muita Valioliigan isoja vastaan vieraissa ja kun Chelsea ei ole tällä hetkellä ihan parhaimmassa vedossa niin vieraiden tuplamahdollisuudelle tasapeli/vierasvoitto tarjottu 2.50 kerroin näyttäisi myös hyvältä vedolta.

Viimehetken draamaa luvassa St Maryn stadionilla

Tottenhamin itseluottamuksen pitäisi olla korkealla tasolla heidän tiistai-illalla Borussia Dortmundista Saksassa otetun 0-1 vierasvoiton jälkeen. Mestarien liigan puolivälieräpaikka on nyt varma, mutta kotoisassa Valioliigassa riittää vielä tehtävää. Joukkue on ottanut vain yhden pisteen edellisistä kolmesta ottelustaan ja tämä vire on periaatteessa vienyt heiltä mahdollisuuden haastaa tällä kaudella mestaruudesta. He ovat vielä myös vaarassa jäädä ulos neljän parhaan joukosta sillä Arsenal, Manchester United ja Chelsea hengittävät jo niskaan vain 3-5 pisteen päässä.

Maalipaikkojen luominen on ollut ongelma Mauricio Pochettinon joukkueelle sillä joukkue ei ole onnistunut tekemään yhtä maalia enempää neljässä edellisessä ottelussaan vaikka Harry Kanekin on palannut takaisin joukkueeseen. Christian Eriksenin tämänhetkinen vire on huolestuttanut monta joukkueen kannattajaa.

Tottenham on silti vaarallinen vastus ja heillä on Valioliigan paras vierassaldo tällä hetkellä ennen lauantaista Southampton ottelua. He saavat myös Dele Allin takaisin kokoonpanoon joka on piristysruiske koko joukkueelle.

“Pyhimykset” pelasivat erittäin hyvin heidän 3-2 tappio-ottelussaan Manchester Unitedia vastaan, mutta yritys ei palkinnut heitä yhdelläkään pisteellä. He ovatkin nyt voittaneet vain yhden viimeisistä kuudesta ottelustaan ja putoamisviiva on vain kaksi pistettä heidän alapuolellaan.

Nyt Ralph Hasenhuttlin miehistö pystyy kuitenkin tekemään edes maaleja ja he ovatkin tehneet vähintään yhden maalin yhdeksässä edellisessä kotiottelussaan. Samalla kun hyökkäys on parantunut niin puolustus ei ole ja ottelun ehkä paras veto onkin molempien joukkueiden maali kertoimella 1.71.

Nämä molemmat joukkueet ovat erikoistuneet tekemään ja päästämään viimehetken maaleja tällä kaudella. Molemmat ovat päästäneet 11 maalia otteluiden viimeisten 15 minuutin aikana. Spurs on myös tehnyt itse 10 maalia tuona aikana joten hyvä erikoisveto voi olla maali viimeisen vartin aikana kertoimella 2.00.

VEIKKAA NYT – KLIKKAA TÄSTÄ