Watford – Tottenham

Sunnuntai 2 syyskuuta

Watford – Tottenham 18:00 Vicarage Road Stadium, Lontoo
Kertoimet: 5.90 – 4.30 – 1.62


Sunnuntain toisessa iltaottelussa kohtaavat kaikki ottelunsa tällä kaudella voittaneet Watford ja Tottenham. Toisen tai molempien 100% sarja loppuu tähän otteluun. Watford on kaatanut kolmella ensimmäisellä kierroksella Brightonin, Burnleyn ja Crystal Palacen. Tottenham Hotspur on voittanut Newcastlen, Fulhamin sekä nyt viimeksi maanantaina Manchester Unitedin.

Watford on ollut kauden yllätysjoukkue puhtaalla pelillään, mutta kovinkaan monet eivät usko että tämä kunto kestäisi kovinkaan pitkään. Myös viime kaudella Watford aloitti hyvin. He voittivat neljä ja pelasivat kolme tasan kahdeksasta ensimmäisestä ottelustaan. Tämän jälkeen seuraavasta kymmenestä ottelusta tuli enää kaksi voittoa. Lopulta Watford päätyi 14. sijalle. Watford ei ole koskaan historiansa aikana voittanut valioliigassa kolmea ensimmäistä otteluaan, joten joukkue ottaa tästä kaiken itseluottamuksen irti.

Watford on hyötynyt kesän odottamattomasta vakaudesta, joka on epätyypillistä Pozzojen omistamalle seuralle. Siirtoikkunassa joukkueeseen ei tapahtunut montaa muutosta ja runko on pysynyt samana, Richarlisonia lukuunottamatta. Joukkue pääsi aloittamaan kauden myös saman valmentajan alaisuudessa joka on ollut aikaisempina kausina Watfordissa harvinaista. Ennen kauden alkua Javi Garciaa pidettiin isoimpana suosikkina olemaan ensimmäinen manageri joka saa tällä kaudella kenkää. Hän on kuitenkin löytänyt hyvän avauskokoonpanon ja se onkin aloittanut kaikki kolme ottelua. Pelaajat ovatkin palkinneet Garcian tästä yhdeksällä pisteellä.

Tottenhamilla oli Watfordiakin rauhallisempi siirtoikkuna, sillä he eivät tuoneet sisään yhtään uutta pelaajaa. Heillä ei ollut kuitenkaan tarvetta sillä Lucas Mourassa heillä on kuin täysin uusi pelaaja. Pochettino ajoi häntä hiljalleen sisään viime kauden lopussa ja nyt hän on puhjennut kukkaan. Samalla Spurs piti Alderweireldin ja Rosen joukkueessa ja pitämällä heidät tyytyväisenä, heillä on kaksi lähes uutta maajoukkuetason pelaajaa joukkueessa. Jos Tottenham pystyy välttämään isommat loukkaantumiset niin heillä on kyllä tarpeeksi laatua ja leveyttä.

Tottenhamissa juurikin on kesän vakaus näkynyt. Old Trafford on aikaisempina vuosina ollut todella vaikea paikka pelata, mutta nyt viime viikonloppuna he hakivat 0-3 voiton sieltä. Ottelu oli tasainen ja Spurs ei ansainnut voittaa sitä, ainakaan noilla lukemilla, mutta aikaisempina vuosina tuotakaan voittoa ei olisi tullut. Ja mikä parasta niin Harry Kane on osunut jo kaksi kertaa elokuun aikana. Sekin on uusi juttu. Tottenham on kerännyt vuoden 2018 aikana eniten pisteitä kaikista joukkueista. Enemmän kuin mestaruuden voittanut Manchester City. Tottenhamia ei siis kannata unohtaa mestaruustaistelusta vaikka he eivät uusia hankintoja tehneetkään.

Joukkue-uutiset:

Watford vaihtoi kaikki pelaajansa keskiviikon Carabao Cup voitossa, mutta tähän otteluun he mitä luultavasti palaavat normaaliin kokoonpanoon. Deulofeu voi palata kokoonpanoon, mutta aloittaa mitä luultavimmin penkiltä. Miguel Britosin esiintyminen on epävarmaa. Tom Cleverley, Younes Kaboul ja Nathaniel Chalobah missaavat tämän ottelun.

Tottenham tulee olemaan ilman loukkaantuneita Juan Foythia, Vincent Janssenia, Victor Wanyamaa sekä Aasian Cupissa olevaan Son Heung-Miniä.

Aikaisemmat kohtaamiset:

Viime kaudella tämä sama ottelu Vicarage Roadilla päättyi 1-1 tasapeliin. Tottenham kuitenkin voitti oman kotiottelunsa Wembleyllä 2-0.

Historiansa aikana Watford ja Tottenham ovat kohdanneet 45 kertaa joista Tottenham on voittanut 29. Watford on voittanut 7 ja 9 kertaa ollaan pelattu tasan.

Viime kauden tilastot:

  Watford Tottenham
Kotisaldo 7v – 6tp – 6ta 13v – 4tp – 2ta
Vierassaldo 4v – 2tp – 13ta 10v – 4tp – 5ta
Tehdyt maalit kotona 27 40
Päästetyt maalit kotona 31 16
Tehdyt maalit vieraissa 17 34
Päästetyt maalit vieraissa 33 20
Ottelut joissa yli 2.5 maalia kotona 12/19 – 63.1% 7/19 – 36.8%
Ottelut joissa yli 2.5 maalia vieraissa 9/19 – 47.3% 10/19 – 53.6%
     

VEIKKAA NYT – KLIKKAA TÄSTÄ