Pool ja City jatkavat taisteluaan mestaruudesta

Valioliiga ennakko

Englannin Valioliiga jatkuu tänä viikonloppuna ja taistelu mestaruudesta kiihtyi uudelleen Liverpoolin pelattua kaksi tasapeliä putkeen. Manchester City pelasi viikolla Evertonia vastaan ja nousi sillä voitolla ohi Liverpoolin. Punaisilla on kuitenkin yksi ottelu vähemmän pelattuna. Loukkaantumisista kärsivä Tottenham on myös noussut taisteluun mukaan sillä he ovat enää viisi pistettä kärkikaksikkoa jäljessä.

Chelsea, Manchester United ja Arsenal tuskin nousevat enää taisteluun Valioliiga tittelistä sillä he ovat 12 – 15 pistettä kärkeä jäljessä. Jaossa on kuitenkin vielä 39 pistettä ja Mestarien ja Eurooppa liigojen pudotuspeliottelut tulevat vielä häiritsemään joukkueiden aikataulua joten mitä tahansa voi vielä tapahtua.

Liverpool valmis ponnahtamaan takaisin

Kaikki näytti hyvältä Liverpoolille kun Manchester City hävisi 2-1 Newcastlessa, mutta kaksi hermostunutta 1-1 tasapeliä Leicesteriä ja West Hamia vastaan antoi Citylle mahdollisuuden nousta liigan kärkeen maalieron turvin keskiviikon 2-0 voitolla Evertonista.

City on nyt kuitenkin pelannut yhden ottelun enemmän joten Liverpool nousee takaisin liigakärkeen jos he ottavat edes yhden pisteen kotonaan Bournemouthia vastaan. Liverpool hakee kuitenkin täyttä kolmea pistettä ja se näyttää todennäköiseltä sillä ”Kirsikat” ovat hävinneet kahdeksan ottelua putkeen vieraissa kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan. Heillä on ollut ongelmia maalinteon kanssa sillä he ovat onnistuneet maalinteossa vain kerran edellisissä kuudessa vierasottelussaan.

Tämä antaa “Punaisille” oivan mahdollisuuden päästä takaisin voittojen makuun kotona ja Liverpoolin voittoa ilman päästettyä maalia voi pelata 1.95 kertoimella. Tässä ottelussa on tarjolla myös mehukkaampiakin kertoimia arvoa hakeville.

Mohamed Salah on ollut erittäin hyvä Bournemouthia vastaan parin viime kauden aikana tehden viisi maalia kolmessa ottelussa, mukaanlukien hattutemppu Joulukuussa. Egyptiläisen vähintään kahdesta maalista tarjotaankin 3.25 kerrointa.

“Herhiläiset” jatkavat Silvan kurittamista

Marco Silva ei laittanut taitopelaajiaan avaukseen Manchester Cityä vastaan keskiviikkona, mutta Evertonin manageri tulee laittamaan mitä luultavimmin Gylfi Sigurdssonin ja Richarlisonin kentälle Vicarage Roadilla lauantaina.

Portugalilainen valmensi Watfordia ensimmäiset viisi kuukautta viime kaudella ja vaikka alku olikin ruusuinen niin loppu meni heikosti heti kun Everton osoitti kiinnostusta hänen palkkaamiseen.

Hänen seuraajansa Javi Gracia on tehnyt loistavaa työtä ja hänen joukkueensa istuukin Valioliigassa kahdeksannella sijalla ja he ovat hävinneet vain kerran heidän seitsemästä edellisestä ottelustaan kaikissa kilpailuissa.

Everton on taas pelannut päinvastaisesti häviten neljä heidän viidestä edellisestä ottelustaan. Kotiyleisö tuskin tulee antamaan entiselle managerilleen tai hänen joukkueelleen lämmintä vastaanottoa joten kotivoitto kertoimella 2.30 näyttää hyvältä.

“Kotkien” liito jatkuu West Hamia vastaan

West Ham pelasi erinomaisesti maanantaina Liverpoolia vastaan, mutta heillä on epäterveellinen tapa menettää focus ison hyvän ottelun jälkeen. Samanlaisesti kun he hävisivät Bournemouthille sen jälkeen kun he olivat voittaneet Arsenalin.

Lauantaina he matkaavat 24 kilometrin päähän kohtaamaan joukkueen joka ei ole hävinnyt kolmeen otteluun, Crystal Palacen. Alkukaudella ”Kotkilla” ei ollut tehokkaita hyökkääjiä, mutta nyt heillä Christian Benteke, Connor Wickham ja uusi laina pelaaja Michy Batshuayi kaikki valmiina kärkkymässä avauksen paikkaa.

West Hamin kärkipelaaja Marko Arnautovicin pelaaminen on taas epävarmaa joten Manuel Pellegrinillä on vaikeuksia päättää kuka hänen joukkueensa hyökkäystä johtaa tässä ottelussa. Tästäkin huolimatta joukkueiden kolmessa edellisessä kohtaamisessa molemmat joukkueet ovat tehneet maalin ja tuon putken jatkumiselle tarjotaan 1.80 kerrointa.

Roy Hodgsonin Crystal Palace on nyt kuitenkin iskussa ja kotivoitto näyttää hyvältä kertoimella 2.05. Jos haetaan hieman isompaa kerrointa niin pienellä riskillä voi koettaa kotivoittoa jossa molemmat joukkueet tekevät maalin 3.90 kertoimella.

Wembleyllä lupa odottaa maaleja

Sunnuntain aikaisesta ottelusta voi tulla fantastinen sillä Totteham ja Leicester ovat pelanneet historiassaan maalirikkaita otteluita.

Spurs voitti aikaisemmin tällä kaudella 0-2 King Power stadionilla, mutta kolmessa tätä aikaisemmassa kohtaamisessa ollaan nähty yhteensä 19 maalia, mukaan lukien viime kauden viimeinen ottelu Wembleyllä joka päättyi 5-4.

Englannin kapteeni Harry Kane on tehnyt seitsemän maalia kolmessa edellisessä ottelussaan Leicesteriä vastaan, mutta hänen ja Dele Allin poissaolot loukkaantumisten takia ovat laittaneet maalinteko paineet Son Heung-minin niskaan.

Eteläkorealainen on kuitenkin tähtipelaaja ja hänelle tarjotaan 2.50 kerrointa tekemään ottelun ensimmäinen tai viimeinen maali. Tämä näyttää hyvältä kertoimelta sillä hän on tehnyt edellisissä kymmenessä valioliiga ottelussaan yhdeksän maalia.

Sonin viimeisin maali tuli viime viikolla 1-0 voitossa Newcastlea vastaan ja tämä oli joukkueen ensimmäinen nollapeli Valioliigassa neljään otteluun. Leicester taas on onnistunut pitämään maalinsa puhtaana vain kerran heidän seitsemässä edellisessä ottelussaan Valioliigassa.

Tottenhamin voittoa jossa molemmat joukkueet tekevät maalin voi pelata 3.25 kertoimella, mutta Claude Puelin Leicester nostaa pelinsä tasoa yleensä juuri isoja joukkueita vastaan joten yli 3.5 maalia voi olla myös hyvä pelikohde kertoimella 3.05.

Manchester City hakee kostoa Chelseasta

Sunnuntain viimeinen ottelu on kierroksen helmi kun Manchester City kohtaa Chelsean Etihadilla.

City hävisi Chelsealle 2-0 Stamford Bridgellä joulukuussa. Tämä oli tulos jonka uskottiin nostavan Chelsea takaisin mestaruustaisteluun, mutta Maurizio Sarrin joukkue on pelannut ailahtelevaisesti viime viikkojen ajan ja kysymykset hänen tulevaisuudestaan joukkueen peräsimessä ovat nousseet esiin.

Joukkueen 5-0 voitto Huddersfieldistä viime viikonloppuna toi hieman iloa managerille, mutta Cityn kohtaaminen tässä vaiheessa kautta ei tule olemaan helppoa.

Pep Guardiolan joukkue nousi takaisin sarjakärkeen keskiviikkona ja heidän voittonsa 1.50 kertoimella nostaisi heidät jälleen Liverpoolin ohi, jos Liverpool onnistuu kaatamaan Bournemouthin lauantaina.

Joukkueiden aikaisemmat kohtaamiset ovat olleet hieman yksipuolisia sillä neljä viimeistä ottelua ovat päättyneet voittoihin jossa hävinnyt osapuoli ei ole onnistunut maalinteossa. Näin voi käydä nytkin ja Citylle tarjotaan 2.60 kerrointa kotivoittoon ilman päästettyä maalia kun taas suora 2-0 voitto antaisi 6.70 kertoimen.

KLIKKAA TÄSTÄ