Serie A 2018/19 Kausiennakko

Serie A 2018/19

Italian Serie A starttaa taas tänä viikonloppuna ja jos draama säilyy samanlaisena kuin viime vuonna niin Serie A voi olla viihdyttävin jalkapallosarja tällä kaudella. Pientä esimakua koettiin jo kesällä kun yksi maailman parhaista jalkapalloilijoista (Ellei paras? itse olen Messin kannalla), Cristiano Ronaldo siirtyi seitsemän Scudettoa perättäin voittaneeseen Juventukseen. Toiseksi tullut Napoli on kärsinyt hieman menetyksiä, mutta on varmasti jälleen vahva kuten myös melkein koko uuden joukkueen koonnut AS Roma unohtamattakaan molempia milanolaisseuroja.

Viime kausi

Viime kaudella italiassa otettiin VAR käyttöön ja siitä jäi yleisesti positiiviset ajatukset mieleen vaikka monen ei- Juventus fanin mielestä, torinolaiset hyötyivät virheellisesti tästäkin.

Jalkapallofanille kuitenkin jäi parhaiten mieleen Juventuksen ja Napolin taistelu loppuun asti Scudettosta, joka päätyi jälleen seitsemättä kertaa putkeen vanhan rouvan haltuun neljän pisteen erolla. Kolmanneksi tuli AS Roma, kuitenkin selkeät 18 pistettä Juventusta perässä. Interin ja Lazion taistelu viimeisestä mestareiden liiga-paikasta oli huikea kun joukkueet kohtasivat Roomassa viimeisellä kierroksella ja Inter onnistui voiton ansiosta ohittamaan Lazion vain keskinäisten otteluiden perusteella. Eurooppa-liigaan menivät siis Lazio, Atalanta ja AC Milan. Milan joutui kuitenkiin odottamaan UEFA:n päätöstä osallistumisesta myöhään tänä kesänä.

Putoamistaistelu oli hienoa seurattavaa sillä se myös ratkesi viimeisellä kierroksella. Hellas Verona ja Benevento olivat varmistaneet tippumisensa kun taas viimeisestä putoajan paikasta taistelivat kuusi joukkuetta.  Lopulta häviäjäksi tuli Crotone joka olisi tarvinnut voiton Napolia vastaan kun sekä SPAL ja Cagliari voittivat oman ottelunsa.

Kausi myös muisteteaan Fiortentinan kapteeni Davide Astorin yllättävästä kuolemasta ja siitä kuinka koko Italian jalkapallomaailma tuli yhteen tässä surussa. Juventuksen pelaajat lensivät välittömästi Tottenham ottelusta hänen hautajaisiinsa joka sai ylistystä Fiorentinan faneilta jotka normaalisti ”vihaavat” Juventusta.

2017/18 Tilastot

Serie A:ssa pelattiin 380 ottelua joista 43.2% päättyi kotivoittoihin. 21,8% päättyi tasapeleihin ja loput 35.0% vierasvoittoihin.

Maaleja Serie A:ssa tehtiin yhteensä 1017 kappaletta eli 2.68 maalia per ottelu. Kaikista otteluista 47.9% päättyi alle 2.5 maalin ja 52.1% päättyi yli 2.5 maalin.

Tämä kausi

Cristiano Ronaldon tulo Italian kentille on nostanut kiinnostuksen Serie A:sta uusiin sfääreihin. Vaikka yksi legenda tuli Italiaan niin toinen lähti. Juventuksen pitkäaikainen maalivahtilegenda Gianluigi Buffon ei päättänytkään uraansa vaan siirtyi vielä Pariisin St Germainiin jahtaamaan sitä puuttuvaa Mestareiden liigan voittoa. Olisi aika ironista jos Ronaldon vahvistama Juventus tänä vuonna sen pokaalin ottaisi ilman Buffonia.

Ronaldon ja Buffonin siirtojen lisäksi, kesä muistetaan AC Milanin ja Juventuksen jättikaupasta jossa Leonardo Bonucci palasi musta-valkoraitaisiin vain vuoden jälkeen kohusiirrosta. Kaikki fanit eivät ole sitä unohtaneet. Samassa kaupassa Juventuksen kärkipelaaja Gonzalo Higuian siirtyi Milanoon, kuten myös Mattia Caldara. AS Romassa ovat myös seuran ovat käyneet tiuhaan kun miehiä on vaihtunut suuntaan jos toiseen.

Top-4

Juventus, Allegrin johdolla, on taas ennakkosuosikki. Vanha rouva näyttää joka vuosi saavan kokoon hienon joukkueen. Buffonin ja Higuainin lähdöt kirpaisevat, mutta Bonuccin ja Ronaldon siirrot tekevät heistä entistäkin vaarallisemman. Keskikentälle tuli myös ilmaisella siirrolla saksalainen Emre Can Liverpoolista ja puolustukseen Joao Cancelo Valenciasta joka pelasi viime kaudella hyvin lainalla Inter Milanissa. Maalivahtipeli on vielä kysymysmerkki. Joukkue on jo vuosia voinut luottaa Buffoniin ja hän muodostikin Barzaglin, Chiellinin ja Bonuccin kanssa ehkä maailman parhaimman puolustuksen. Nyt Juventuksen täytyy luottaa joko epävarmaan Szczęsnyyn tai sitten Genoasta tulleeseen Mattea Periniin. Kilpailu voi olla hyvästä, mutta siitä on vuosia kun Juventuksen on täytynyt miettiä maalivahtijuttuja.

Viime kauden kakkonen, Napoli on hieman muutoksen kourissa kun joukkueen loistava päävalmentaja Sarri siirtyi Chelsean peräsimeen. Hänen tilalleen tullut Carlo Ancelotti on myös loistava valmentaja, mutta saako hän sen saman irti Napolin pelaajista, mitä Sarri sai? Sarrin luottopelaaja, keskikentän Jorginho myös lähti Sarrin mukaan. Hänessä Napoli menetti yhden Serie A:n parhaimmista syöttäjistä. Tulopuolella ovat olleet mm. Italian maajoukkuehyökkääjä Simone Verdi, ranskalaispuolustaja Kevin Malcuit Lillestä, hyökkäävä keskikenttäpelaaja Fabian Ruiz Real Betisistä, Amin Younes Ajaxista. Napolilla on myös sama tilanne kuin Juventuksella maalivahtien suhteen sillä muutaman kauden ykkösmaalivahdin asemaa pitänyt Pepe Reina siirtyi AC Milaniin. Häntä korvaamaan on nyt hankittu Udinesesta,  Orestis Karnezis (pelasi 15 ottelua Watfordille viime kaudella) sekä Alex Meret (pelasi 13 ottelua SPALille viime kaudella). 

AS Roma lähtee tähän kauteen kovin odotuksin. Joukkue on tehnyt yli kymmenen uutta hankintaa, joiden toivotaan kaventavan Juventuksen ja Napolin etumatkaa. Samalla kuitenkin joukkueesta on lähtenyt pari avainpelaajaa kun ykkösmaalivahti Allison Becker siirtyi Liverpooliin ja Radja Nainggolan halusi vaihtaa joukkuetta ja siirtyi Inter Milaniin. Ikuiseen pääkaupunkiin ovat siirtyneet mm. Italian maajoukkueen Bryan Cristante Atalantasta, espanjalaispuolustaja Ivan Marcanon Portosta, Ante Coric Dinamo Zagrebista, argentiinalainen Javier Pastore PSG:stä, Steven N´zonzi Sevillasta, Ruotsin maajoukkuemaalivahti Robin Olsen FC Kööpenhaminasta ja Justin Kluivert Ajaxista. Jos Di Francesco saa tämän joukkueen nopeasti toimimaan niin kyllä Romalla mahdollisuus haastaa kärkikaksikko on.

Inter Milan haluaa myös parantaa viime kauden neljättä sijaa. Joukkue oli 23 pistettä Juventuksen perässä joten parannettavaa riittää. Siirtoikkunan ehkä pahimmat menetykset olivat Eder ja Davide Santon. Eder lähti Kiinaan ja Santon AS Romaan. Tulopuolella on kuitenkin hollantilainen puolustaja Stefan de Vrij Laziosta, Radja Nainggolan AS Romasta, Matteo Politano Sassuolosta, Kwadwo Asamoah Juventuksesta, Lautaro Martinez Racing Clubista, Sime Vrsaljko Atletico Madridista ja Keita Balde Monacosta, joten heitä voidaan pitää yhtenä siirtoikkunan voittajista.

Näiden Top-4 seurojen suurimmat haastajat tällä kaudella Mestareiden liigan paikoista ovat sijoille viisi ja kuusi tulleet Lazio ja AC Milan. Ero viime kaudella neljän joukkoon ei Laziolla ollut pistettäkään. AC Milanilla taas kuusi pistettä. Tämä ero voidaan kyllä hyvin ottaa kiinni.

Lazio on ollut aika hiljainen siirtomarkkinoilla. Pahimmat menetykset olivat keskuspuolustaja Stefan de Vrij Interiin ja Felipe Anderson West Hamiin. Tulo puolella on ollut Valon Berisha RB Salzburgista, Riza Durmisi Real Betisistä, Francesco Acerbi Sassuolosta, Milan Badelj Fiorentinasta ja Joaquin Correa Sevillasta. Joukkue on tällä kaudella vähintään yhtä hyvä kuin viime kaudella, mutta kun muut näyttävät olevan vahvempia niin Lazio voi taas jäädä neljän ulkopuolelle.

AC Milan on taas panostanut tähän kauteen nyt kun joukkue varmisti Eurooppa-liiga paikkansa. Suurimmat lähtijät olivat Nikola Kalinic, Andre Silva ja Leonardo Bonucci, mutta tulopuolelta löytyy sitten Gonzalo Higuainia, Pepe Reinaa, Ivan Striniciä, Tiemoue Bakayokoa Chelseasta, Alen Halilovicia Hampurista, Fabio Borinia Sunderlandista ja Mattia Caldaraa Juventuksesta niin kyllä joukkue vahvempi on kuin viime kaudella.

Seitsemänneksi tullut Atalanta voi yllättää myös. He menettivät Bryan Cristanten, Caldaran ja Spinnazzolan, mutta tulopuolella on Duvan Zapata joka voi olla aika korkealla maalintekijä tilastoissa. Muuten runko on säilynyt samana joten ainakain Eurooppa-liigan paikka on hanskassa.

Kausikertoimet

Voittajakerroin Top-4 kerroin
Juventus 1.36 Juventus 1.02
Napoli 7.00 Napoli 1.40
AS Roma 8.00 AS Roma 1.35
Inter Milan 9.00 Inter Milan 1.45
Lazio 51.00 Lazio 4.00
AC Milan 19.00 AC Milan 2.00

Putoajakandidaatit

Nousijajoukkueet ovat aina riskissä pudota ja tämä ei ole poikkeus tänäkään vuonna. Yksikään Frosinonesta, Empolista tai Parmasta ei vaikuta kovinkaan vahvalta Serie A:han. Frosinone omaa ehkä parhaat mahdollisuudet säilymiseen, mutta pelaajien taso jää selkeästi muista jälkeen. Empolilla on maalintekovaikeuksia ja nyt heillä ei ole hyvää maalivahtia joka voisi heidät pelastaa pinteestä. Parma on viime aikoina tehnyt aika paljon hankintoja yrittäessään parantaa joukkuettaan. Roberto Inglese, Amato Ciciretti, Luigi Sepe ja Alberto Grassi siirtyivät Napolista, Federico Dimarco, Alessandro Bastoni ja Jonathan Biabiany Inter Milanista ja Bruno Alves Rangersistä. Nämä pelaajat tuskin pelastavat Parman, mutta ainakin he auttavat taistelussa.

Muista viime kauden joukkueista putoaminen on läheisimpänä Cagliarilla, Genoalla, Chievolla ja Udinesellä.

Frosinone 1.66
Empoli 3.40
Parma 1.95
Cagliari 3.10
Genoa 9.00
Chievo 3.75
Udinese 7.00

Kultainen kenkä

Ronaldon tulon myötä, Serie A:Sta löytyy nyt useampia pelaajia jotka pystyvät tekemään jopa yli 30 maalia kaudessa. Jokaisella huippujoukkueella on oma kova maalintekijänsä. Omat suosikkini ovat Juventuksen Cristiano Ronaldo, AC Milanin Gonzalo Higuiain ja Inter Milanin Mauro Icardi.

Potentiaaliset kultainen kenkä voittajat Kertoimet
Cristiano Ronaldo 1.60
Gonzalo Higuain 10.00
Mauro Icardi 7.00
Ciro Immobile 12.00
Edin Dzeko 15.00
Dries Mertens 23.00
Paulo Dybala 29.00
Simone Verdi 67.00

VEIKKAA NYT – KLIKKAA TÄSTÄ