NFL 2018 kauden yhdeksäs peliviikko

Amerikkalaisen jalkapallon NFL 2018 kauden yhdeksäs peliviikko alkaa torstain ja perjantain välisenä yönä kun Oakland Raiders (1-6) matkustaa paikallisotteluun San Francisco 49ersia (1-7) vastaan. Kumpikin Raiders ja 49ers ovat voittaneet kerran tällä kaudella ja pudotuspelit ovat vain haave molemmille. Joukkueet ovat koko liigan tämän kauden kaksi huonointa joukkuetta ainakin tähän mennessä. Arizona Cardinalsia veikattiin huonoimmaksi alkukaudesta, mutta he ovat voittaneet San Franciscon nyt kahdesti. Viimeksi viime viikolla. Oakland hävisi viime kierroksella Coltseille, mutta esitys ei ollut huono. Tämän vuoksi pelataan tässä Oaklandin niukkaa voittoa.

Koko kierroksen kohokohta on tappiottoman Los Angeles Ramsin ja kuuden pelin voittoputkessa olevan New Orleans Saintsin kohtaaminen. Tämä on erittäin tärkeä ottelu sillä molemmat ovat NFC divisioonan kaksi parhainta joukkuetta ja voi olla että he kohtaavat divisioonan mestaruusottelussa. Tämä ottelu voikin myös päättää missä se mestaruusottelu pelataan. Los Angeles vahvistui siirtoikkunassa Dante Fowler Juniorilla ja se teki heistä vieläkin parempia sillä heiltä on puuttunut laadukasta leveyttä. New Orleans on kuitenkin paremassa iskussa sillä he voittivat juuri kaksi kovaa Minnesotan ja Baltimoren vieraissa. Vaikka Rams on voittanut jokaisen ottelunsa tähän mennessä niin he olivat hieman onnekkaita viime viikolla kun he voittivat kotonaan Packersin. Pelataan tähän siis New Orleansin voittoa ja Ramsin ensimmäistä tappiota.

Kierroksen toinen kova ottelu on New England Patriotsin ja Green Bay Packersin kohtaaminen. New England oli ennen kauden alkua suosikki voittamaan koko liigan. Enää he eivät ole suosikkeja, mutta erittäin kelpo haastaja kuitenkin. He ovat AFC konferenssissa toisena 6-2 saldolla. He ovat voittaneet viisi viimeistä otteluaan. Green Bay Packers oli myös ennakkokaavailuissa korkealla, mutta 3-3-1 saldolla heillä tulee olemaan vaikeuksia päästä edes pudotuspeleihin. Green Bay on hävinnyt jokaisen vierasottelunsa tällä kaudella, mutta viime kierroksella heillä oli mahdollisuus katkaista tämä liigan johtajaa LA Ramsia vastaan. He olivat kaksi pistettä tappiolla kun vielä kaksi minuuttia oli aikaa. Tämä olisi ollut riittävästi päästä ainakin kenttäpotku etäisyydelle ja voittaa, mutta Ty Montgomery yritti palauttaa palloa avauspotkun jälkeen ja hän tiputti sen. Aaron Rodgers ei saanut siis sitä viimeistä yritystä tehdä ratkaiseva piste mistä hän on kuuluisa. New England on kuitenkin iskussa ja he ovat voittaneet jokaisen kotiottelunsa tällä kaudella. Pelataan Patriotseja 5.5 pisteen tasoituksella.

Ravens (4-4) ja Steelers kohtasivat Pittsburghissa 4. peliviikolla ja Baltimore otti selvän 12 pisteen voiton. Nyt samat joukkueet kohtaavat Baltimoressa ja samanlaista voittoa Baltimorelle on tuskin odotettavissa. Tuon Pittsburgh voiton jälkeen Baltimore on voittanut vain kerran ja hävinnyt kolmasti. Samanaikaan Pittsburgh on ottanut neljä perättäistä voittoa ja he johtavat nyt omaa divisioonaansa. Molemmat tarvitsevat voiton tästä ottelusta sillä Ravens ei pelaa ensiviikolla ja he haluavat varmasti omistaa yli 50% voittosaldon ennen lepovuoroaan. Steelers taas kohtaa loppukaudella useamman pudotuspeleihin haluavan joukkueen joten kaikki voitot mitä nyt saadaan ovat tärkeitä. Pelataan Pittsburghia 3 pisteen tasoituksella.

Tällä viikolla lepovuorossa ovat Cardinals, Bengals, Colts, Jaguars, Giants ja Eagles.

Perjantai 2 marraskuuta

San Francisco 49ers (1-7) – Oakland Raiders (1-6) 03:20 Levi´s Stadium, San Francisco
Kertoimet: 49ers 1.71 – Raiders 2.20

Sunnuntai 4 marraskuuta

Buffalo Bills (2-6) – Chicago Bears (4-3) 20:00 New Era Field, Buffalo
Kertoimet: Bills 4.85 – Bears 1.20

Carolina Panthers (5-2) – Tampa Bay Buccaneers (3-4) 20:00 Bank of America Stadium, Raleigh
Kertoimet: Panthers 1.35 – Buccaneers 3.40

Cleveland Browns (2-5-1) – Kansas City Chiefs (7-1) 20:00 Firstenergy stadium, Cleveland
Kertoimet: Browns 4.45 – Chiefs 1.23

Miami Dolphins (4-4) – New York Jets (3-5) 20:00 Hard Rock Stadium, Miami
Kertoimet:  Dolphins 1.64  – Jets 2.35

Baltimore Ravens (4-4) – Pittsburgh Steelers (4-2-1) 20:00 M&T Bank stadium, Baltimore
Kertoimet: Ravens 1.64 – Steelers 2.35

Minnesota Vikings (4-3-1) – Detroit Lions (3-4) 20:00 US Bank Stadium, Minneapolis
Kertoimet: Vikings 1.44 – Lions 2.95

Washington Redskins (5-2) – Atlanta Falcons (3-4) 20:00 Fedex Field, Washington
Kertoimet: Redskins 1.80 – Falcons 2.10

Denver Broncos (3-5) – Houston Texans (5-3) 23:05 Broncos Stadium at Mile High
Kertoimet: Broncos 1.86 – Texans 2.00

Seattle Seahawks (4-3) – Los Angeles Chargers (5-2) 23:05 Centurylink Field, Seattle
Kertoimet:  Seahawks 1.80 – Chargers 2.10

New Orleans Saints (6-1) – Los Angeles Rams (8-0) 23:25 Mercedes-Benz Superdome, New Orleans
Kertoimet: Saints 1.83 –Rams 2.05

Maanantai 5 marraskuuta

New England Patriots (6-2) – Green Bay Packers (3-3-1) 03:20 Gillette Stadium, Foxborough
Kertoimet: Patriots 1.42 – Packers 3.00

Tiistai 6 marraskuuta

Dallas Cowboys (3-4) – Tennessee Titans (3-4) 03:15 AT&T Stadium, Dallas
Kertoimet: Cowboys 1.37 – Titans 3.30

VEIKKAA NYT – KLIKKAA TÄSTÄ