Ronnie O´Sullivan hakee jo seitsemättä UK Snooker Championship titteliään

UK Snooker Championship pelataan tänä vuonna Yorkissa 27. marraskuuta – 9. joulukuuta. Tämän vuoden kisassa palkintosumma on noin 950,000 Euroa joista voittaja saa noin 190,000 Euroa. UK Championship on yksi Snookerin arvostetuimpia turnauksia ja on ensimmäinen osa Snookerin Triple Crownia. Triple Crownin muut turnaukset ovat The Masters ja Snookerin Maailmanmestaruuskisat. Maailmassa on vain kolme Triple Crown voittajaa (voittanut kaikki kolme kisaa saman kauden aikana). Stephen Hendry on tehnyt tämän kahdesti (1989/90 ja 1995/96). Steve Davis (1987/88) ja Mark Willians (2002/03) kerran.

Turnauksen suosikki on maailmanlistan kolmonen ja UK Championshipin puolustava mestari Ronnie O´Sullivan, joka lähtee hakemaan jo seitsemättä mestaruuttaan tässä kisassa. Viime vuonna hän voitti Jimmy Whiten finaalissa ja tuo voitto nosti hänet tasoihin Steve Davisin kanssa mestaruuksien määrässä (6 kappaletta). Voitto tästä kisasta nostaisi hänet yksin ennätysten kirjoihin. Vaikka O´Sullivan tunnetaan yhtenä maailman kautta aikain parhaimmista pelaajista niin Triple Crownin voitto häneltä puuttuu. Hän on vain kerran päässyt lähelle ottaen kaksi voittoa kolmesta kaudella 2007/08. Kaudesta 2011/12 lähtien hän on voittanut vähintään yhden näistä kolmesta suuresta turnauksesta. Hän on yltänyt tämän UK Championship turnauksen finaaliin kolme kertaa edellisen neljän vuoden aikana ja O´Sullivanin voittoa voi pelata kertoimella 4.00.

Turnauksen kakkossuosikki on maailmanlistan ykkönen Mark Selby. Selby on voittanut tämän turnauksen kaksi kertaa aikaisemmin kausilla 2012/13 ja 2016/17. Molempina kausina hän jäi Triple Crownista yhden turnausvoiton verran, O´Sullivanin estäessä kolmannen turnauksen voiton molempina kertoina. Selby tunnetaan pitkien breikkien tekijänä sillä hän on tehnyt yli 100 pisteen breikkejä yli 500 kertaa uransa aikana. Jos O´Sullivanin peli tökkii niin Selby voi olla se paras haastaja. Mark Selbyn voittoa voi pelata 7.00 kertoimella.

Turnauksen kolmossuosikki on Englannin Judd Trump joka juuri voitti Pohjois-Irlannin Openin. Kun maailmanlistan viides, Trump, on vireessä hän voi voittaa kenet tahansa, niin kuin Ronnie O´Sullivan huomasi Pohjois-Irlannin Openin finaalissa. Trumpin peli vain harvoin kuitenkin pysyy kasassa ja turnausvoittoja tulee harvakseltaan. Jos Trump on samanlaisessa iskussa kuin viime turnauksessa niin häntä voi pelata hyvällä 9.00 kertoimella.  

Maailmanlistan nelosen John Higginsin voittoa voi pelata 12.00 kertoimella, mutta hänet on sijoitettu samaan kaavioon O´Sullivanin kanssa joten hänen on voitettava Ronnie päästäkseen edes finaaliin. Higgins on voittanut tämän turnauksen kolme kertaa, mutta edellinen voitto on kaudelta 2010/11. Se kausi on myös edellinen kerta kun hän on voittanut yhden näistä isoista turnauksista. Tämän vuoden puolella hän on päässyt vain kerran Rankings turnauksen finaaliin, joten pelikunto ei lupaa parasta.

Nuori Kyren Wilson voi olla tässä kisassa yllättäjä. 26-Vuotias Englantilainen hävisi niukasti aiemmin tässä kuussa Ronnie O´Sullivanille Coventryn Champion of Champions finaalin 10-9 ja on nyt valmis ottamaan ensimmäisen Triple Crown tasoisen turnauksen voiton. Wilson on kuitenkin ottanut urallaan jo kolme Rankings tason turnauksen voittoa joten täysin pokaaliton hän ei ole.

Yksi mahdollinen yllättäjä on Australian Neil Robertson jonka voittoa voi pelata 19.00 kertoimella. Aussi on päässyt tällä kaudella jo kahdesti Rankings turnauksen finaaliin ja hän on voittanut tämän turnauksen jo kahdesti aiemmin kausilla 2013/14 ja 2015/16. Aikaisemmin tässä kuussa hän hävisi Mark Allenille International Championship finaalin 5-10. Allen oli myös Champion of Champions turnauksen semifinaalissa jossa hän hävisi Wilsonille 5-6. Viime kauden Masters voittaja Allen on ainakin kuntonsa puolesta myös yksi ehdokas voittoon.

Tässä turnauksessa on mukana myös Suomen Robin Hull joka kohtaa ensimmäisellä kierroksella Englannin Liam Highfieldin. Highfield on ottelussa suosikki (1.64 kerroin), mutta Hull kykenee tässä voittoon kertoimella 2.20.

VEIKKAA NYT – KLIKKAA TÄSTÄ