US PGA Championship, Golf ennakko

US PGA Championship

Vuoden neljäs Major turnaus, US PGA Championship järjestetään tänä vuonna Belleriven country Klubilla, Town and Countryssa, Missourissa  9 – 12 elokuuta. Kyseessä on 100. US PGA Championship turnaus. Viime vuoden US PGA Championshipin voittaja oli Yhdysvaltain Justin Thomas 276 lyönnillä Quail Hollow klubin kentällä Charlottessa, Pohjois-Carolinassa. Tämän vuoden kisassa on myös suomalaisväriä kun Mikko Korhonen osallistuu tähän major turnaukseen.

Bellerive Country Club

Belleriven country club sijaitsee Missourin Town and Countryssa, joka on yksi St. Louisin lähiöistä. Kyseessä on toinen PGA Championship ja yhteensä kolmas major turnaus Bellerivessä. Belleriveä pidetään yhtenä “Big four” St. Louisin vanhoista eliitti golf kentistä. Kenttä on yksityinen. Edellisen kerran tällä kentällä on järjestetty PGA Championship turnaus vuonna 1992.

Varsinainen klubi avattiin jo vuonna 1897, mutta se siirrettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1959. Vuonna 1965 kentällä järjestettiin ensimmäinen major turnaus, US Open, jonka voitti Gary Player maanantai päivän uusintarei´illä. Hän oli ensimmäinen ei-yhdysvaltalainen US Open voittaja 38 vuoteen. Vuoden 1992 US PGA Championshipin voitti Nick Price 278 lyönnin tuloksella. Kyseessä oli hänen ensimmäinen kolmesta major voitostaan.

Kentän on suunnitellut Robert Trent Jones ja sen par tulos on 71 lyöntiä. Kentän pituus on 6900 metriä.

Kentän reikien esittely

  1. Reikä – Par-4
    Hankala avausreikä jonka väylä on rakennettu vanhan hautausmaan päälle. Väylä johon aloituslyönnit laskeutuvat ovat tiukasti bunkkereiden välissä. Jos tämä lyönti onnistuu niin laaja viheriö odottaa lähestymislyönnillä.
  2. Reikä – Par-4
    Tällä reiällä on pieni lampi vasemmalla puolella joka voi napata heikommat avauslyönnit. Jos kuitenkin lyönti onnistuu niin reiällä on hyvä birdie mahdollisuus.
  3. Reikä – Par-3
    Kyseessä on kentän lyhin reikä jossa on lampi reiän edessä ja oikealla puolella. Vasemmalla puolella on pieni harjanne joka mahdollistaa hole-in-one lyönnin.
  4. Reikä – Par-4
    Kyseessä on pitkä par-4 reikä, joka on itseasiassa par 5 klubin jäsenille. Reiällä on useampia bunkkereita niin väylällä kuin suojaamassa viheriötä.
  5. Reikä – Par-4
    Reiän väylä kallistuu vasemmalta oikealle. Viheriö on leveä, mutta sitä suojaavat kaksi bunkkeria edessä oikealla sekä vasemmalla.
  6. Reikä – Par-3
    Tämä par-3 on vaikeampi kuin ensimmäinen. Vuoden 1965 US Openissa tätä pelattiin 4.03 lyönnin keskiarvolla. Nyt viheriötä on kavennettu entisestään. Siinnä on vesieste oikealla ja bunkkeri vasemmalla joten harhalyöntejä tullaan varmasti näkemään.
  7. Reikä – Par-4
    Seitsemäs reikä on hieman helpompi kuin aikaisemmat reiät. Tarkka avauslyönti antaa pelaajille mahdollisuuden päästä viheriölle wedge lyönnillä, mutta jos se menee pitkäksi niin viheriön takana ja vasemmalla kulkee pieni puro.
  8. Reikä – Par-5
    Kentän ensimmäinen ja vain toinen Par-5. Tämä ei ole kuitenkin helppo birdie reikä sillä reiän oikealla puolella kulkee puro joka tekee lähestymisestä erittäin vaikeaa leveälle, mutta matalalle viheriölle.
  9. Reikä – Par-4
    Vaikea reikä jossa väylää suojaa kaksi bunkkeria. Lähestymislyönnit tehdään ylämäkeen aaltomaiselle viheriölle, jossa odottaa lisää hiekkaesteitä.
  10. Reikä – Par-4
    Toinen pitkä par-4 joka on klubin jäsenille Par-5. Reiän poikki kulkee puro vain 50 jaardia ennen viheriötä joka on valmis nappaamaan väärin lyödyt lähestymislyönnit karheikolta.
  11. Reikä – Par-4
    Tyypillinen riski-palkinto reikä jossa pelaajille annetaan mahdollisuus lyödä avauslyönti suoraan viheriölle, mutta viheriön sisäänkäynti on kapea ja sitä suojaa lampi oikealla, joten riskin mahdollisuus on suuri.
  12. Reikä – Par-4
    Korotettu tee antaa hyvän näköalan väylän vasemmalla puolelle olevalle bunkkerille. Viheriö on todella pitkä, jossa Nick Price teki 32 metrin birdie putin matkalla PGA Championshipn voittoon vuonna 1992.
  13. Reikä – Par-3
    Vaikea par-3 reikä jossa on mahdollista bidie putteihin reiän vasemmalla puolelta. Oikealla puolella on iso bunkkeri ja puro.
  14. Reikä – Par-4
    Tämä aloittaa kolme reiän putken nimeltä “The Ridge”, jossa pelaajat pelaavat vallitsevaa tuulta vastaan. Jos he eivät pääse viheriölle niin seuraavissa lyönneissä voi olla puita edessä. Jos aloituslyönti onnistuu niin sitten tässä on birdie mahdollisuus.
  15. Reikä – Par-4
    Hankala par-4 reikä jossa pelaajien tulee välttää väylän ainoa bunkkeri saadakseen lähestymislyönti mahdollisuuden leveälle mutta matalalle viheriölle joka kallistuu oikealta vasemmalle.
  16. Reikä – Par-3
    Kaksi isoa bunkkeria on viheriön edessä ja pallo eksyy näihin helposti jos lyönti ei kanna tarpeeksi kauas.
  17. Reikä – Par-5
    Tämä on mahdollisesti ratkaiseva reikä jossa on kaksi aloituslyöntikohtaa. Riippuen kummalta lyö niin reikä voi olla joko 600 tai 530 jaardia pitkä. Reiän oikealla puolella kulkee puro ja viheriö on jaettu kolmee eri alueeseen.
  18. Reikä – Par-4
    Tämä reikä sopii paremmin pitkien lyöntien tekijöille jotka pystyvät välttämään vasemman puolen bunkkerit. Viheriötä ympäröi neljä bunkkeria joten haastetta on tarpeeksi.

US PGA Championship

Justin Thomas haluaa puolustaa titteliään turnauksessa joka on viimeinen jossa lasketaan pisteet Yhdysvaltain Ryder Cup joukkueeseen. Tämä turnaus järjestetään nyt viimeisen kerran elokuussa. Ensi vuonna kyseinen turnaus järjestetään toukokuussa.

Suosikit:

Dustin Johnson, USA – Kerroin 10.25
– PGA turnausvoittoja: 18
– Major turnausvoittoja: 1

Runsas pari viikkoa sitten hän karsiutui kahdelta viimeiseltä kierrokselta British Openissa, mutta edellisviikolla hän palasi tasolleen ja voitti RBC Kanada Openin. Viime viikolla Johnson tuli jaetulle kolmannelle sijalle WGC Bridgestonen kutsuturnauksessa.

Rory McIlroy, Pohjois-Irlanti –  Kerroin 12.00
– PGA turnausvoittoja: 14
– Major turnausvoittoja: 4

McIlroy voitti tämän kisan vuosina 2012 ja 2014 ja hänen nykyinen kuntonsa on nousussa. Kuukausi sitten hän oli jaetulla kuudennella sijalla CVS Health Charity Classic turnauksessa ja nyt pari viikkoa sitten British Openissa hän oli jaetulla toisella sijalla. Viime viikon WGC Bridgestonen kutsuturnauksessa hän tuli jaetulle kuudennella sijalla.

Justin Thomas, USA – Kerroin 15.00
– PGA turnausvoittoja: 9
– Major turnausvoittoja: 1

Viime vuoden mestari Justin Thomas on noussut kovaan iskuun sillä hän voitti viime viikon WGC Bridgestonen turnauksen neljän lyönnin erolla. Hänellä on hyvät mahdollisuudet puolustaa voittoaan.

Jordan Spieth, USA – Kerroin 15.00
– PGA turnausvoittoja: 11
– Major turnausvoittoja: 3

Tämä on ainoa majors turnaus jota Spieth ei ole voittanut. Hänen paras sijoituksensa on vuoden 2015 toinen sija. Valmistautuminen tähän kisaan ei ole mennyt parhalla mahdollisella tavalla sillä WGC Bridgestonen kutsuturnauksessa hän jäi jaetulle 60 sijalle. Major turnauksissa hän kuitenkin aina pärjää hyvin.

Justin Rose, Englanti – Kerroin 19.00
– PGA turnausvoittoja: 9
– Major turnausvoittoja: 1

Justin Rosen paras sijoitus USPGA Championshipissä oli vuoden 2012 jaettu kolmas sija. Rose ei ole pelannut sitten The Open Championshipin jaetun toisen sija ja tulee turnaukseen siten hyvin levänneenä.  

Tiger Woods, USA – Kerroin 21.00
– PGA turnausvoittoja: 79
– Major turnausvoittoja: 14

Tiger Woodsin tuloa on odotettu jo pitkään. The Open Championshipin jaettu kuudes sija näytti jo osviittaa että parempaa on tulossa. Viime viikolla hän tippui kuitenkin jaetulle 31 sijalle huonon viimeisen kierroksen jälkeen. Tämän USPGA turnauksen hän on voittanut neljästi mutta viimeisestä voitosta on jo 11 vuotta aikaa.

Muita pelaajia joita kannattaa pitää silmällä on The Open Championshipin voittaja Italialainen Francesco Molinari (23.00 kerroin). Viime vikolla toiseksi tullut Kyle Stanley (76.00) ja tietenkin Suomen ainoa edustaja Mikko Korhonen.

VEIKKAA NYT – KLIKKAA TÄSTÄ