KooKoo kokee kovia Äijänsuolla (Liiga ennakko 9. maaliskuuta)

Lauantaina pelataan runkosarjan kolmanneksi viimeinen kierros ja taistelu tärkeistä sijoituksista ennen pudotuspelejä kovenee. Jaossa ovat vielä kotiedut pudotuspeleihin ja ihan vaan suorat pudotuspelipaikat.

Raumalla Lukko on luottanut tällä kaudella nuoriin pelaajiin ja se on kannattanut. Heillä on vielä saumat nousta jopa neljänneksi ja samalla varmistaa kotietu pudotuspeleihin. Se kuitenkin vaatii kolmen pisteen voittoa kautensa kohta päättävästä Kouvolan KooKoosta.

Levännyt Lukko KooKoon kimppuun

Rauman Lukko (Mestaruuskerroin 28.00) isännöi lauantain ilta ottelussa Kouvolan KooKoota Kivikylän Areenalla Äijänsuolla. Lukko on saanut valmistautua tähän tärkeään otteluun kolmen päivän ajan kun taas KooKoo joutuu matkustamaan Raumalle heidän kovan perjantai pelinsä Tapparaa vastaan jälkeen. Tämä ei lupaa hyvää jo valmiiksi heikolle vierailija KooKoolle.

KooKoolla ei ole enää mahdollisuuksia pudotuspeleihin joten joukkueen motivaatio ei ole parhaimmalla tasolla. Vieraissa ei ole myöskään kulkenut sillä 28 vierasottelusta joukkue on voittanut vain 7 joka on koko liigan toiseksi huonoin saldo. Vieraissa joukkue on päästänyt myös keskimäärin 3.78 maalia per ottelu joka on liigan suurin määrä.

Raumalaiset ottivat edellisessä ottelussaan kovan ja tärkeän 1-4 vierasvoiton Turun palloseurasta ja se lupaa hyvää tähän loppukauteen ja pudotuspeleihin. Edellisistä kymmenestä ottelustaan joukkue on voittanut kuusi. KooKoo on ollut myös Lukolle mieluinen vastus tällä kaudella sillä kaikki kolme ottelua ovat päättyneet sinikeltaisten voittoon maalierolla 13-5.

Uskotaan saman jatkuvan nytkin ja pelataan Lukon vähintään kahden maalin voittoa -1.5. Raumalla yleensä nähdään myös runsasmaalisia otteluita sillä Lukon kotiotteluiden maalikeskiarvo on 5.75 maalia per ottelu. KooKoon heikon puolustuksen tuntien, pelataan tähän myös yli 5.5 maalia.

Jatkuuko vierasvoittojen putki Hakametsässä?

Tampereen Hakametsässä pelataan tärkeä ottelu suorasta pudotuspelipaikasta kun ennen perjantain kierrosta kuudentena oleva HPK (Mestaruuskerroin 19.00) vierailee kahdeksantena olevan Ilveksen (Mestaruuskerroin 41.00) vieraana.

Kotiedulla ei ole ollut mitään virkaa näiden joukkueiden välisissä kohtaamisissa sillä viisi viimeistä ottelua ovat päättyneet vierasvoittoihin mukaanlukien kaikki kolme ottelua tällä kaudella.

Ilves ei ole niitä parhaimpia kotijoukkueita sillä he ovat voittaneet kotonaan tasan puolet heidän otteluistaan tällä kaudella. Sillä saldolla he ovat liigan 11. paras. Tamperelaiset ovat kuitenkin hyvässä vireessä sillä ennen perjantain ottelua he ovat voittaneet kymmenestä edellisestä ottelustaan seitsemän.

Vaikka HPK on voittanut kaksi edellistä otteluaan (Ennakko tehty perjantai aamulla) niin viimeisestä kymmenestä he ovat voittaneet vain viisi. Näistä tappioista kuitenkin vain kaksi tuli varsinaisella peliajalla. Tämä osoittaa kuinka tiukkoja otteluita HPK pystyy pelaamaan ja nyt kun taistellaan tärkeistä pudotuspelisijoituksista niin tiukkuus korostuu entisestään.

Jatketaan vierasvoittojen linjaa ja pelataan HPK:ta voittoon. Joukkueiden kaksi edellistä kohtaamista ovat päättyneet alle viiden maalin (1-2, 0-4) ja kun voitto on tässäkin molemmille tärkeä niin pelataan tähän myös alle 5 maalia.

TPS palaa jälleen voittojen tielle Helsingissä

Helsingissä pelataan legendaarinen HIFK:n ja TPS:n välinen mittelö ja panosta tästä ottelusta ei puutu.  Liigan nelossuosikki HIFK (Mestaruuskerroin 12.00) taistelee vielä pääsystä kuuden parhaan joukkoon eli suorasta pudotuspelipaikasta sekä jopa neljännestä sijasta joka antaisi heille kotiedun puolivälieriin. Kolmossuosikki TPS (Mestaruuskerroin 7.75) taas taistelee runkosarjan toisesta sijasta Tapparan kanssa. Tämä antaisi heille kotiedun aina välieriin asti.

Turkulaisten vire on kuitenkin kateissa. He ovat hävinneet kolme viimeistä otteluaan Kalpalle, HPK:lle sekä viimeksi kotonaan Rauman Lukolle. Joukkue sai kuitenkin viime otteluun takaisin pitkältä tauolta Lauri Korpikosken ja hänen paluunsa antaa varmasti lisää virtaa turkulaisille. HIFK on myös mieluinen vastus sillä TPS on voittanut HIFK:n tällä kaudella jo kolmasti.

HIFK hävisi edellisen kotiottelunsa Pelicansille 3-6 ja nyt TPS:llä on mahdollisuus antaa IFK:lle toinen kotitappio putkeen. Pelataan vierasvoittoa.

VEIKKAA NYT – KLIKKAA TÄSTÄ