NFL kausi 2018 kausiennakko

Uusi NFL kausi alkaa Torstaina 7. syyskuuta kun puolustava mestari Philadelphia Eagles ja Atlanta Falcons iskevät yhteen. Loput joukkueet pelaavat sunnuntaina, maanantaina ja tiistaina. Kausi päättyy helmikuun 3 päivä, 20199 Mercedes-Benz stadionilla Atlantassa 53. Super Bowl otteluun.

Tämän kauden mestarisuosikki on New England Patriots 6.50 kertoimella. Puolustava mestari Philadelphia Eagles on kakkossuosikki 9.00 kertoimella. Alla on pienet ennakot joka joukkueesta ja heidän kertoimet oman divisioonansa voittoon.

AFC East

New England Patriots on jälleen AFC Itä konferenssin suurin suosikki. He ovat voittaneet tämän divisioonan yhdeksän kautta putkeen lähtien vuodesta 2009. He ovat voittaneet itseasiassa lohkon vuodesta 2001 lähtien kaikilla paitsi kahdella kaudella.

Täksi kaudeksi Buffalo Bills, Miami Dolphins ja New York Jets ovat vahvistaneet joukkueitaan tavoitteenaan saavuttaa ja ohittaa Patriots. Jokainen näistä valmistautuu jo Tom Bradyn lähtöön joka tulee heikentämään Patriotsia selvästi. Mutta ei vielä. 41-Vuotias Brady palasi jälleen yhdeksi vuodeksi ja on näyttänyt kesällä erittäin hyvältä. Patriotsin heikkous viime kaudella oli puolustus mitä he ovat tälle kaudella vahvistaneet. Heiltä puuttuu nyt hieman leveyttä vastaanottajista, mutta ovat silti myös suosikkeja voittamaan Super Bowlin.

New England Patriots 1.15
Miami Dolphins 10.00
Buffalo Bills 13.00
New York Jets 17.00

AFC North

Pittsburgh Steelers on jälleen divisioonansa suosikki. He eivät tehneet kesän aikana montakaan siirtoa, mutta heidän ei tarvinnutkaan sillä he ovat voittaneet divisioonansa kaksi vuotta putkeen. Viime kaudella se riitti konferenssin playoffeihin jossa tuli 45-42 tappio Jacksonvillelle.

Baltimore Ravens on selkeä kakkossuosikki. He ovat kesällä hankkineet runsaasti vastaanotto kokemusta sekä myös hyviä nuoria pelaajia. He myös hankkivat oman nuoren pelinrakentaja lupauksen Lamar Jacksonin. Hyökkäys on siis parantunut ja puolustus on yhtä vahva kuin viime kaudella niin Ravens on yksi mahdollinen playoff joukkue.

Cleveland Brownsin comebackia on odotettu jo pitkään, mutta joukkue on ollut heikko pitkään ajan. Täksi kaudeksi joukkue on sekoittanut pakkaa oikein kunnolla. He ovat hankkineet sekä puolustukseen että hyökkäykseen vahvistuksia. Heillä on myös nyt pitkästä aikaa ei vain yksi vaan kaksi kelpo pelinrakentajaa. Ehkä tänä vuonna Browns nousee taas playoffeihin?

Cincinnati Bengals ei osannut suojella pelinrakentajaansa tarpeeksi hyvin viime kaudella. Hänet säkitettiin 39 kertaa joka oli kuudenneksi eniten koko liigassa. Bengalsin juoksupeli oli myös rankattu sijalle 31 eli erittäin heikkoa. Nyt he ovat yrittäneet korjata näitä asioita. Viime kauden hyvä puolustus on myös pysynyt lähes samana joten pientä parannusta voi olla luvassa.

Pittsburgh Steelers 1.44
Baltimore Ravens 4.00
Cleveland Browns 11.00
Cincinnati Bengals 11.00

AFC South

Jacksonville Jaguars pääsi viime kaudella AFC konferenssifinaaliin ja nyt täksi kaudeksi sama runko palaa jälleen. Heillä oli liigan toiseksi paras puolustus johon he voivat siis luottaa tälläkin kaudella. Nyt pelinrakentaja Blake Bortles on taas vuoden kokeneempi ja hän näytti playoffeissa että häneen voi luottaa. Jaguaarit voivat yltää taas pitkälle tällä kaudella.

Houston Texansilla oli erittäin hyvä puolustamaan syöttöpeliä viime kaudella, mutta joukkue ei saanut syötönkatkoja. Nyt he ovat lisänneet siihen oikeat pelaajat ja Houston voi tällä kaudella hieman parantaa. Playoff on kuitenkin ehkä liian toiveikas tavoite.

Tennessee Titans sai villin kortin viime kaudella ja he etenivät konferenssisemifinaaleihin. He tekivät hyviä hankintoja vapaa agentti markkinoilla mutta tämä on Mike Vrabelin ensimmäinen kausi valmentajana joten virheitä voi sattua.

Indianapolis Coltsin pelinrakentaja Andrew Luck on jälleen pelikunnossa ja nyt Colts on lisännyt enemmän suojaa hänelle.He ovat myös lisänneet enemmän kokemusta joukkueeseen, mutta tämäkään tuskin riittää nostamaan heitä playoffseihin.

Jacksonville Jaguars 2.80
Houston Texans 3.00
Tennessee Titans 4.00
Indianapolis Colts 6.00

AFC West

AFC Länsi divisioona näyttäisi olevan kaikista tasaisin. Divisioonan ennakkosuosikki on Los Angeles Chargers. Joukkue ei ole tehnyt kovinkaan montaa siirtoa viime kaudesta jolla he olivat erittäin lähellä ottaa Villi kortti paikan. Jos joukkue pysyy terveenä niin se voi viedä heidät pitkälle..

Kansas City Chiefs voitti lännen divisioonan viime kaudella, mutta täksi kaudeksi he menettivät Marcus Petersin ja Terrance Mitchellin. He toivat pari korvaavaa pelaajaa mutta harjoituskaudella homma ei ole oikein toiminut. Puolustus voi olla Chiefsin heikko kohta tällä kaudella.

Oakland Raiders vaihtoi valmentajaa ja toi takaisin Jon Grudenin. Hän ei ole aikaillut vaan on heti hankkinut mm. Martavis Bryantin. Hän on tuonut myös uuden kordinaattorin sekä hyökkäykseen että puolustukseen. Joukkue näyttää nyt aika hyvältä.

Denver Broncos ei ole ollut sama joukkue sen jälkeen kun Peyton Manning lopetti. Nyt he menivät vapaa agentti kaupoilla ja hankkivat Case Keenumin pelinrakentajaksi. Hän näyttää paremmalta kuin aikaisemmat vaihtoehdot, mutta harjoituskaudelle on tullut hyviä ja huonoja pelejä. He ovat yrittäneet myös parantaa hyökkäystään taas, mutta onko se oikeasti parempi jää nähtäväksi.

Los Angeles Chargers 2.25
Kansas City Chiefs 3.30
Oakland Raiders 5.00
Denver Broncos 5.50

NFC East

Philadelphia Eagles on puolustava Super Bowl mestari, mutta tämä vuosi voi olla heille vaikeampaa sillä he menettivät muutaman tärkeän palasen voittojoukkueesta. He ovat kuitenkin lisänneet leveyttä hyökkäykseen ja puolustukseen. Koko kausi näyttää riippuvan miten pelinrakentaja Carson Wentz on toipunut loukkaantumistaan jotka hän sai joulukuussa.

Dallas Cowboysilla oli viime kaudella ehkä kahdeksanneksi paras puolustus ja he ovat parantaneet sitä entisestään. Hyökkäys on kuitenkin kysymysmerkki sillä he menettivät mm Dez Bryantin ja Jason Wittenin. He korvasivat heidät parilla uudella pelaajalla, mutta nyt heillä on myös loukkaantumishuolia jotka vaikuttavat ainakin alkukaudesta.

New York Giantsilla oli erittäin heikko viime kausi 3-13 saldolla. Tämä tarkoitti että GM Jerry Reese ja päävalmentaja Ben McAdoo saivat kenkää. Uusi GM Dave Gettleman ja päävalmentaja Pat Shurmur ovatkin laittaneet kesällä tuulemaan ja hankkineet hyökkäykseen vahvistuksia joiden toivotaan parantavan QB Eli Manningin peliä viime kaudesta. Kaikki riippukin siitä pääseeko Manning aikaisemmalle tasolleen.

Washington Redskins on jäänyt ulos playoffeista nyt kaksi vuotta putkeen. He päätivät vaihtaa pelinrakentajaa ja toivat Alex Smithin Kansasista. Smith ei ole niitä parhaimpia pelinrakentajia, mutta hän on selkeä voittava pelaaja. Nyt hänellä on myös paremmat vastaanottajat kuin Kansasissa joten tilastotkin voivat parantua.

Philadelphia Eagles 1.60
Dallas Cowboys 4.75
New York Giants 6.00
Washington Redskins 10.00

NFC North

Minnesota Vikings pääsi viime kaudella konferenssifinaaliin. Täksi kaudeksi he tekivät ison sopimuksen uuden pelinrakentaja Kirk Cousinsin kanssa. Hänen täytyykin olla erinomainen sillä Minnesotan hyökkäys on tällä hetkellä hieman ongelmissa johtuen mm. Nick Eastonin koko kauden loukkaantumisesta. Joukkueesta lähti myös Jerick McKinnon joten Viikingit eivät ehkä juhli samanlaisesti tällä kaudella.

Green Bay Packersissa Aaron Rodgers menetti pitkäaikaisimman vastaanottokaverinsa Jordy Nelsonin. Uusi hankinta Jimmy Graham näyttää kuitenkin olevan jopa parempi vaihtoehto. Uusi puolustuksen koordinaattori sai myös uusia lahjakkaita pelaajia joten Packers tulee varmasti olemaan tällä kaudella parempi kuin 11. sija divisioonassa viime kaudella.

Detroit Lions jäi viime kaudella juuri playoffien ulkopuolelle. Nyt heillä on uusi valmentaja joka näyttää vihdoin ja viimein parantavan joukkueen juoksupeliä. Detroitilla on ollut sarjan heikoin juoksyhyökkäys, mutta nyt he ovat hankkineet useamman kunnon juoksuvaihtoehdon joten nyt Lionsilla on valinnanvaraa hyökkäyspeliin.

Chicago Bears jäi viime kaudella konferenssissa toiseksi viimeiseksi. Nyt heillä on uusi päävalmentaja ja uusia mielenkiintoisia vastaanottajia. He myös hankkivat puolustukseen Roquan Smithin joka voi olla seuraava Bearsin puolustaja legenda. Parannusta viime kauteen, mutta tuskin playoffeihin.

Minnesota Vikings 2.10
Green Bay Packers 2.50
Detroit Lions 7.50
Chicago Bears 10.00

NFC West

Länsi on todellakin villi tällä kaudella sillä Seattle Seahawks ja Arizona Cardinals jotka hallitsivat tätä divisioonaa vuosikaudet ovat nyt altavastaajia. Los Angeles Rams voitti divisioonan viime kaudella. Nyt he ovat kesän aikana hankkineet runsaasti pelaajia ja tuhlanneet rahaa lahjakkaisiin pelaajiin. Heillä on nyt erittäin vahva puolustus ja voivat olla tämän kauden yllätysjoukkue.

Toinen yllätysjoukkue voi olla San Francisco 49ers. Jimmy Garoppolo aloittaa nyt ensimmäisen täyden kautensa 49ersin pelinrakentajana. Hän lopetti viime kauden viiteen voittoon joten odotukset ovat kovat. Hyökkäykseen on hankittu pari lahjakasta ja hypetettyä ensikertalaista Mike McGlinchey ja Dante Pettis. He ovat myös hankkineet Jerick McKinnonin ja entisen Seahawks puolustaja Richard Shermanin. San Francisco tulee taistelemaan playoff paikasta.

Seattle Seahawksilla oli liigan paras puolustus, mutta nyt Legion of Doomista ei ole oikein mitään enää jäljellä. Seattlen juoksuhyökkäys on kuitenkin erittäin hyvä joten he voivat vielä taistella jopa playoff paikasta.

Arizona Cardinalsille tämä näyttää jälleenrakennusvuodelta. Heillä on runsaasti veteraanipelaajia, mutta he menettivät useamman pelaajan viime kaudesta. Hyökkäys on tasapainoinen, mutta puolustus hakee vielä itseään.

Los Angeles Rams 1.52
San Francisco 49ers 4.35
Seattle Seahawks 5.50
Arizona Cardinals 14.00

NFC South

NFC Etelä divisioona on yksi liigan parhaimmista. New Orleans Saints pääsi viime kaudella konferenssisemifinaaliin ja on tällä kaudella divisioonan niukka suosikki. Drew Brees ei ole ehkä enää entisensä, mutta hän on silti laatupelinrakentaja. Hänen ansiostaan Pyhimysten hyökkäys on rautaa. Nyt he ovat saaneet puolustuksen lähes samalle tasolle joten tulokset ovat varmasti vieläkin paremmat.

Atlanta Falcons on kakkossuosikki. He pääsivät myös konferenssisemifinaaliin viime kaudella. Heillä on erinomainen puolustus, mutta hyökkäys ei ole enää vuoden 2016 tasolla. Puolustuksen pitäisi riittää playoffeihin, mutta hyökkäys ei välttämättä riitä siitä pidemmälle. Atlantalla on kuitenkin extra motivaatio sillä Super Bowl järjestestetään heidän kotistadionillaan, joten halu päästä sinne on kova.

Carolina Panthers oli kolmas joukkue joka myös pääsi playoffeihin viime kaudella. Joukkueen puolustus ei ole paras mahdollinen heittopelejä ajatellen, mutta jos Cam Newton pysyy pelikunnossa niin Carolina tulee voittamaan runsaasti otteluita.

Tampa Bay Buccaneers ovat aika kovassa divisioonassa ja eivät ole vastustajiensa tasolla. Bucksilla ei tule olemaan helppoa sillä heidän pelinrakentajansa Jameis Winston on pelikiellossa aina viikolle 4 asti jolloin he ovat kohdanneet kaikki divisioonastaan. Voi olla että he ovat 0-3 jo siinnä vaiheessa. Hyökkäys ei ole kovinkaan hyvä kuten ei puolustuskaan ja voi olla että Tampa Bay on NFC konferenssin heikoin joukkue.

New Orleans Saints 2.50
Atlanta Falcons 2.80
Carolina Panthers 4.00
Tampa Bay Buccaneers 10.00

VEIKKAA NYT – KLIKKAA TÄSTÄ