Tour de France 2018 ennakko

Tour de France 2018

Nyt heinäkuussa ajetaan jo 105. Tour de France. Tämä legendaarinen vuosittainen pyöräilykisa järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1903 ja se on peruttu vain maailmansotien takia. Tämän vuoden Ranskan ympäariajo alkaa läntisestä Vendéen alueesta 7 heinäkuuta ja päättyy sunnuntaina 29 heinäkuuta Pariisin Champs-Élyséesiin. Kisassa ajetaan yhteensä 21 etappia ja siihen kuuluu kaksi välipäivää. Kisaan osallistuu 176 ajajaa 22 eri joukkuesta jotka ajavat 21 päivän aikana 3329 kilometriä. Tänä vuonna lähes koko kisa ajetaan Ranskan puolella sillä Espanjan baskimaalla poljetaan vain 15 kilometriä.

Reitti

Tämän vuoden Ranskan ympäriajoen reittiä pidetään yhtenä vaativimmista kisan historian aikana. Se alkaa ensin Länsi-Ranskasta siirtyen pohjoiseen Britannyn alueelle ja siitä itään ja Alpeille. Muutaman Etelä-Ranskan etapin jälkeen siirrytään taas vuorille ja Pyreneille ennen nousua taas Pariisiin. Alkupäivien etapit sopivat sprinttereille, mutta rannikon tuulet ja kapeat tiet tulevat vaatimaan veronsa jo ennen ensimmäisiä vuoristoetappeja. Kolmannen etapin joukkue aika-ajo ja 20. etapin henkilökohtainen aika-ajo tulevat olemaan ratkaisevia kilpailussa keltaisesta paidasta.

Ensimmäiset kaksi etappia ovat tehty sprinttereille ja joukko maalintulo on odotettavissa. Nämä eivät ole helppoja etappeja sillä puolet matkoista poljetaan voimakkaita Atlantilta tulevia tuulia vastaan. Loput matkasta käydään kapeilla ja mutkittelevillä teillä joissa yksi virhe voi olla kohtalokas. Alberto Contandor ajoi kolarin näillä samoilla teillä vuonna 2011 ja hän menetti tässä runsaasti aikaa.

Kolmas etappi on joukkue aika-ajo jossa mm. Team Sky, BMC Racing ja Quick-Step tulevat taistelemaan voitosta ajamalla Choletin ympäri. Kyseistä reittiä on sanottu ”painajaismaiseksi” ja kisan ensimmäiset erot tulevat tässä muodostumaan. Parhaimmat joukkueet voivat vetää pyöräilijöilleen jopa minuuttien etumatkan.

Neljäs etappi suosii taas sprinttereitä, mutta viides (Quimper) ja kuudes (Mûr de Bretagne) etappi ovat ensimmäiset jossa eroja tulee syntymään. Reittien profiili on nopea, mutta myös erittäin stressaavaa. Reitille kuuluu monia kapeita teitä joissa joukkueiden apuautoja ei ole mahdollista käyttää. Jos pyöräilijöiden renkaat menevät näissä kohdissa niin apua ei nopeasti saa. Etapeilla on viimeisellä 100 kilometrillä useita pieniä mutta vaativia nousuja. Näihin nousuihin kuuluu myös aika bonus.

Etapit 7 ja 8 ovat taas sprinttereille, mutta jälkimmäinen etappi ajetaan Ranskan Bastille päivänä ja useat ranskalaiset ajajat haluavat varmasti voittaa silloin kotimaisemissaan. Kahdeksannella etapilla on myös mahdollisuus irtiottoon. Yksi mahdollinen voittaja tähän etapille on Ranskan Emmanuel Macron jonka kotikaupunkiin etappi päättyy.

Yhdeksäs etappi on jo pelätty mukulakivi etappi. Aikaisempina vuosina, mukulakivillä on ajettu vain hetken aikaa, mutta tänä vuonna mukulakivillä ajetaan yhteensä 21,7 kilometriä. Tämä osuus tulee siis olemaan täynnä likaa, pölyä ja varmasti tuhoa. Vaikka pyörät eivät tässä vaurioituisi, niin tällä etapilla on mahdollisuus kasvattaa aikaeroa tai sitten tippua kelkasta kokonaan.

Välipäivän jälkeen alkavat ensimmäiset vuoristo etapit. Jokainen etapeista 10,11 ja 12 tulee olemaan vaativa ja antaa hyville vuoristopyöräilijöille mahdollisuuden ottaa takaisin aikaa mitä he ovat menettäneet aikaisimmilla etapeilla. Jo ensimmänen vuoristo-osuus tulee erottelemaan jyvät akanoista. Annecystä lähtien alkaa 4. kategorian nousu ja siihen päälle pari nousua lisää. Joka vuosi joku johtoporukasta hyytyy tässä välipäivän jälkeen. Näin on aina käynyt ja näin tulee käymään myös tänäkin vuonna.

Seuraavat kolme etappia ovat ”väli-etappeja” ennen seuraavaa vuoristoa. 13. etappi on taas tyypillinen sprintteri etappi, mutta tässäkin voi eroja syntyä kolmen rankan vuoristopäivän jälkeen. Etapit 14. ja 15. sopivat ajajille kuten Thomas de Gendt ja Steve Cummings, joka voittia Menden etapin myös vuonna 2015.

Toisen välipäivän jälkeen päästään taas vuoristoon ja Pyreneille. Pyreneet eroavat Alpeista siinnä että korkeusvaihtuvuudet ovat jyrkempiä, mutta niitä ei tule niin usein. Näiden etappien laskut ovat myös yhtä tärkeitä kuin nousut sillä se testaa ajajien teknistä osaamista ja eroja voi syntyä.

Etappi ajetaan Formula 1 tyylisesti Grid muodossa. Etapin pituus on 63 kilometriä Luchonista Saint-Lary-Soulaniin. Tähän kuuluvat kolme mäkinousua ja maali on Col de Portetin vuoren päällä. Tämä etappi on jokaiselle ajajalle tuntematonta aluetta ja mitä tahansa voi tapahtua.

Kisan viimeiset ratkaisut tullaan käymään viimeisillä vuoristo-osuuksilla. Viimeinen vuoristo-osuus ajetaan Lourdesin ja Larunsin välillä. Tänä vuonna maali ei ole mäen päällä, mutta tämä etappi voi päättää kaiken. Siihen kuuluu kuusi kategoria tason nousua kuten Aspin, Tourmalet, Soulor ja Aubisque. Tätä etappia on vaikea kontrolloida erityisesti sillä kolmen viikon rutistus on tulossa loppuun. Jos kiipeilijöillä on enää mitään tankissa niin tässä se on käytettävä.

Kisan toiseksi viimeinen etappi on henkilökohtainen aika-ajo. Etappi ajetaan Saint-Pee-sur-Nivellen ja Espeletten välillä ja on 31 kilometriä pitkä. Pituus ei ole se vaativin asia vaan radan profiili, sillä etapilta ei löydä paljoakaan tasaista tietä. Aikaeroista voi tulla isot ja se viimeistään päättää keltaisen paidan sekä muiden mitalistien sijoitusten kohtalon.

Kokonaiskilpailun voittaja – Keltainen paita

Chris Froome voitti viime vuonna Ranskan ympäriajot ja hän on tänäkin vuonna kisan suurin suosikki. Hän jahtaa jo viidettä Tour de France voittoaan, mutta se ei tule varmastikaan helposti sillä kisaa pidetään tasaisimpana vuosikausiin.

Froomella on alla raskas Italian ympäriajo jo tältä vuodelta jonka hän voitti. Hän sai keltaisen paidan vasta viimeisillä kolmella etapilla vuoristossa, mutta onnistui voittamaan ennen Tom Dumoulinia ja Miguel Angel Lopezia. Froome ajaa myös erinomaisessa Team Sky tallissa joilta löytyy kovia sprinttereitä ja vuoristoajajia jotka varmasti auttavat Froomea voiton tavoittelussa. Froomen voitosta saa 2.50 kertoimen.

Richie Porte on kisan kakkossuosikki 5.10 kertoimella. Australialainen ajaa hyvässä BMC Racing tallissa jossa on myös leveyttä. Porte oli kisan viides vuonna 2016, mutta viime vuonna hän ajoi ulos. Hän voitti kesäkuussa Tour de Suissen ja on erittäin hyvässä kunnossa. BMC Racing on suosikki kolmannen etapin, eli joukkue aika-ajon voittoon, joka voi antaa Portelle selkeän aikaedun. Jos hän pysyy terveenä ja “kolari vapaana” niin hän on Froomen suurin kilpailija.

Kisan kolmossuosikki on Movistar teamin Nairo Quintana kertoimella 8.25. Quintana on yksi Movistarin kolmesta johtotähdestä (Landa 11.00 kerroin ja Valverde 34.00), mutta hänellä on parhaimmat mahdollisuudet voittoon. Quintana on vähentänyt kisoja tämän vuoden puolella välttääkseen väsymystä tämän vuoden Tourille, mutta niissä kisoissa missä hän on ajanut niin menestystä on tullut. Hän tuli toiseksi Kolumbiassa ja Kataloniassa. Pais Vascossa hän oli viides ja nyt kesäkuun Tour de Suissessa kolmas.  Quintana on hyvä vuoristokiipeilijä joka voi antaa hänelle selkeää aikaetua.

Viiden joukkoon on ehdolla myös italialainen Vincenzo Nibali (voittajakerroin 11.50). Italialainen jätti oman kotikisansa Giro d´Italian väliin taistellaakseen kunnolla ehkä viimeisen kerran uransa toisen Tour de Francen voitosta. Nibali ajaa Bahrain-Merida joukkueessa joka on täysin rakennettu Nibalin ympärille. He tulevat tekemään kaikkensa antaakseen johtajalleen sen keltaisen paidan.

Pistekisa – Vihreä paita

Vihreästä paidasta taistelee kovimmin maailmanmestari Peter Sagan (1.44 kerroin) joka hylättiin viime vuonna. Viime vuoden voittaja Michael Matthews (Kerroin 20.50) ei ole suosikkien joukossa, mutta tuolla kertoimella kyllä pelattavissa. Fernando Gaviria (Kerroin 4.40) ja Dylan Groenewegen (Kerroin 7.50) ovat nuoren polven sprinttereitä jotka ovat Saganin pahimmat haastajat. Mustina hevosina pistekisan voitosta kilpailevat; Mark Cavendish (Kerroin 17.00), Andre Greipel (Kerroin 33.00) ja Marcel Kittel (Kerroin 15.00). Heidän kautensa ei ole mennyt aivan putkeen vielä, mutta kokemus Tour de Francesta voi olla kovaa valuuttaa.

Vuoriston Kuningas

Kisan suosikki on viime vuoden mestari Warren Barguil (Kerroin 4.00), mutta tämä kausi ei ole sujunut hirveän hyvin. Hän oli 17. Pariisi – Nizza kisassa ja 14. Katalonian ympäryysajossa. Näitä seurasi useampi yhden päivän kisa joissa niissäkään ei menestystä ole tullut. Tour on kuitenkin se missä hän tuli suuren yleisön tietoisuuteen ja jos kunto on kohdillaan niin hän voi taas viedä pari etappivoittoa.

Movistarin Mikel Landa on kakkossuosikki 5.50 kertoimella. Movistarin ykkösajaja on Nairo Quintana ja voi ollakin että Landa laitetaan ykkösajajaksi vuoristoon. Kolmos suosikki on Lotto-Soudal tallin Thomas de Gendt kertoimeilla 11.50. Belgialainen on voittanut urallaan yhden Tour de France etapin. Tänä vuonna hän on voittanut etapin sekä Katalonian ympäriajoissa sekä Tour de Romaniessa. de Gendt ei ole tallinsa ykkösajaja joten hän voi tavoitella näitä raskaita vuoristoetappien voittoja ilman pelkoa kokonaiskilpailun voitosta.

VEIKKAA NYT – KLIKKAA TÄSTÄ