Veikkausliiga 17-20 elokuuta kierrosennakko

Veikkausliiga

Perjantai 17 elokuuta
TPS – VPS 18:30 Veritas stadion, Turku
Kertoimet: 2.80 – 3.25 – 2.75

Jumbojoukkue Turun Palloseura saa vastaansa kuudentena olevan Vaasan Palloseuran. TPS on nyt hävinnyt viisi viimeistä otteluaan ja ovat tippuneet viimeiselle sijalle. Joukkueella on ollut suuria ongelmia maalinteon kanssa ja siirtoikkunassa tähän koetettiin löytää ratkaisua hankkimalla kaksi uutta hyökkääjää. Virolainen Albert Prosa pelasi jo edellisessä ottelussa, mutta Keski-Afrikan tasavallan Sterling Yatekelle tämä ottelu on ensimmäinen.

VPS oli hyvässä vireessä heinäkuussa, joka nosti heidät taisteluun eurocup paikoista, mutta nyt joukkue ei ole voittanut kolmeen otteluun. Vieraissa VPS:lla on tällä kaudella kulkenut hyvin sillä tappioita on vain kaksi tähän mennessä (5-4-2). Edellisestä neljästä vierasottelusta on tullut kolme voittoa ja tasapeli.

Joukkueet ovat kohdanneet jo kahdesti tällä kaudella ja ”Vepsu” on vienyt molemmat ottelut päästämättä maaliakaan. 0-1 Turussa ja 2-0 Vaasassa.

Kunnon perusteella VPS:an pitäisi viedä tämä ottelu, mutta uusien hyökkääjien avulla TPS voi venyä.

Lauantai 18 elokuuta
FC Inter – KuPS 17:00 Veritas Stadion, Turku
Kertoimet: 2.80 – 3.55 – 2.60

Kahdeksantena oleva FC Inter on kuntopuntarin kärjessä neljällä voitolla ja tasapelillä viimeisestä viidestä ottelustaan. Neljäntenä oleva KuPS näyttäisi katkaisseen heikon jaksonsa voittaen kaksi viimeistä peliään.

Cup mestari FC Inter on parantanut puolustustaan huomattavasti ja ovatkin pitäneet maalinsa puhtaana neljässä viime ottelussaan. Joukkue näyttää tällä hetkellä sellaiselta jolla taisteltaisiin kolmen parhaan joukkoon pääsystä jos alkukausi ei olisi ollut niin heikko.

KuPS on taistellut eurocup paikoista läpi kauden, mutta heikko ajanjakso heinäkuussa tiputti heitä hieman. Kysymys kuuluu nyt, että riittääkö kahden jumbojoukkueen voittaminen kotistadionillaan katkaisemaan heikon jakson?

KuPS on voittanut molemmat aikaisemmat kohtaamiset tällä kaudella. 0-1 Turussa ja 5-1 Kuopiossa.

Interin puolustus on nyt niin hyvä että vähämaalinen ottelu luvassa ja kotijoukkue voi jotain ottelusta ottaakin.

Sunnuntai 19 elokuuta
HJK – PS Kemi 13:00 Telia 5G Arena, Helsinki
Kertoimet: 1.12 – 8.50 – 20.25

Sarjakärki HJK kohtaa putoamista vastaan taistelevan PS Kemin Helsingissä. Voittajasta tässä ottelussa ei pitäisi olla mitään erimielisyyksiä sillä HJK on sarjan paras kotijoukkue. Viimeisestä kahdeksasta kotiottelusta he ovat voittaneet seitsemän ja kerran pelanneet tasan (viime kierroksella RoPSia vastaan). PS Kemi on taas yksi sarjan heikoimpia vierailijoita 2-1-9 saldollaan. Viimeisestä seitsemästä vierasottelusta he ovat saaneet vain yhden pisteen.

HJK ja PS Kemi ovat kohdanneet jo kaksi kertaa tällä kaudella ja HJK on voittanut molemmat ottelut, 1-2 vieraissa ja 2-0 kotona. Kun HJK pelaa vielä ottelun torstaina Eurooppa-liigassa niin ehkä tähän otteluun kannattaisi kokeilla jotain tasoitusvetoa vieraille?

IFK Mariehamn – FC Honka 19:00 Wiklöf Holding Arena, Maarianhamina
Kertoimet: 3.80 – 3.70 – 2.00

Parin vuoden takainen Suomen mestari IFK Mariehamn on ollut aika pulassa koko kauden ja ovatkin vain kaksi pistettä putoamisviivaa yläpuolella. Nousijajoukkue FC Honka on taas ollut kovassa iskussa ja taistelee tosissaan Eurocup paikasta, tällä hetkellä kolmannella sijalla.

IFK Mariehamnin ongelmat viime aikoina ovat olleet maalinteossa. Viimeiseen kymmeneen otteluun maaleja on syntynyt vain kuusi kappaletta. Samalla kun puolustus on vuotanut niin vaikea siinnä on kerryttää pisteitä. He hankkivat siirtoikkunassa kolme uutta pelaajaa, mutta tulokset eivät ole ainakaan vielä parantuneet. Edellinen kotiottelu päättyi kuitenkin 1-0 voittoon, joten toiveissa on että tästäkin pistesaldo kerttyisi.

FC Honka on pelannut hyvän kauden ja heitä on vaikea voittaa. Koko kaudella tappioita on kertynyt vain neljä kappaletta. Jos alkukaudella joukkue olisi onnistunut paremmin maalinteossa niin he haastaisivat HJK:n tosissaan vielä mestaruudesta. Macoumba Kandjin hankkimisen jälkeen, Honka on noussut hyvin haastamaan muut joukkueet europaikoista.

Joukkueet ovat kohdanneet kahdesti tällä kaudella. Ensimmäinen ottelun Espoossa päättyi 1-1 ja toinen ottelu Ahvenanmaalla 1-2 Hongan voittoon.

Mariehamn voi saada tästä ottelusta jotain pisteitä jos vain puolustus pitää.

Maanantai 20 elokuuta
SJK – Ilves 18:30 OmaSp Stadion, Seinäjoki
Kertoimet: 2.55 – 3.05 – 3.00

SJK oli aktiivinen siirtomarkkinoilla ja se auttoi heitä ottamaan Derby voiton Vaasan Palloseurasta viime kierroksella. He ovat vieläkin yhdeksännellä sijalla, mutta nyt putoamisviiva on jo seitsemän pisteen päässä. Ilves on saanut levätä nyt pari viikkoa ja voittamalla rästiottelunsa, he pääsisivät takaisin taisteluun Eurocup paikoista. He ovat tällä hetkellä seitsemäntenä.

SJK:n ongelmat ovat olleet vierasotteluissa, missä tuo Vaasa voitto oli vasta kauden toinen. Kotona peli on viime aikoina kulkenut kun viidestä viime ottelusta on tullut kolme voittoa, yksi tasapeli ja vain yksi tappio. Sekin tappio tuli juuri Ilvekselle kesäkuun lopussa.

Ilveksellä on ollut otteluista hieman taukoa. Edellisessä ottelussa he pelasivat tasan 3-3 Hongan kanssa. Ilves oli ottelua tappiolla jo 1-3 mutta nousivat lopussa tasoihin ylläpitäen tappiotonta sarjaa tällä kaudella kotonaan. Vieraissa Ilves ei pelaa niin hyvin kuin kotona. Jostain syystä oma pää vuotaa. Kun kotona Ilves on päästänyt 6 maalia kymmenessä ottelussa niin vieraissa päästettyjä maaleja on jo kaksikymmentä.

Joukkueet ovat kohdanneet kahdesti tällä kaudella. Tampereella pelattiin 1-1 tasapeli ja kesäkuun lopussa Ilves haki 2-3 vierasvoiton. Molemmat joukkueet tekevät maalin nytkin?

FC Lahti – RoPS 18:30 Kisapuisto, Lahti
Kertoimet: 2.35 – 3.05 – 3.40

Molemmat joukkueet ovat mukana taistelussa Eurocup paikoista. Rovaniemen Palloseura on paremmissa asemissa toisena 42 pisteellä. FC Lahti on seitsemän pistettä perässä viidentenä. Lahti on myös pelannut yhden ottelun vähemmän.

Lahti ei ole hävinnyt neljään otteluun, mutta niistäkin kolme on päättynyt tasan. Joukkueella on edelleen ongelmia maalinteon kanssa. 23 maalia on jaettu kolmanneksi huonoin Veikkausliigan saldo. Puolustus on saatu taas kuntoon ja Lahtea vastaan on vaikeaa tehdä maali. 17 Päästettyä maalia on liigan toiseksi paras saldo RoPS:an jälkeen.

RoPS on pelannut kaksi viimeistä kierrosta jälleen vahvasti. Viimeksi kotona kaatui IFK Mariehamn ja sitä ennen haettiin tärkeä vieraspiste HJK:lta. Joukkue vahvistui siirtoikkunassa hyökkääjä Vahid Hambolla ja hän onkin osunut molemmissa pelaamissaan otteluissaan. Tästäkin huolimatta RoPS luottaa hyvään puolustukseen joka on ollut sarjan paras tällä kaudella.

Joukkueet ovat kohdanneet kahdesti tällä kaudella. Rovaniemellä kotijoukkue voitti 2-0 ja Lahdessa pelattiin 0-0. Vähämaalinen kamppailu tiedossa nytkin kun kaksi parasta puolustusta kohtaavat.

VEIKKAA NYT – KLIKKAA TÄSTÄ