Kaikki paineet ovat isäntämailla Tanskalla ja Saksalla

Käsipallon 26. Maailmanmestaruuskisat alkavat torstaina kun 24 maata aloittaa taistelun kirkkaimmasta pokaalista.

Tämä on ensimmäinen kerta kun kisat pelataan kahdessa maassa ja molemmilta isäntämailta, Tanskalta ja Saksalta odotetaankin menestystä. Tanskalaiset hakevat ensimmäistä maailmanmestaruuttaan ja he ovatkin koko kisan suosikki 3.00 kertoimella. Hallitseva mestari Ranska on kakkossuosikki 3.50 kertoimella ja toinen isäntämaa Saksa kolmossuosikki 6.00 kertoimella.  

Voivatko isäntämaat voittaa kotiyleisön edessä?

Tanska on monasti ollut niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana MM-kisoissa. Maa on ollut kisoissa 22 kertaa, mutta kolmea hopeamitalia lähemmäksi he eivät ole päässeet. Tämä joukkue voitti kuitenkin viime olympialaisissa kultaa, joten menestystä heiltä on lupa odottaa nytkin.

Maa kärsi dramaattisen semifinaali tappion naapurimaa Ruotsille viime vuoden EM-kisoissa ja se oli shokki. Maa on nyt kuitenkin valmis uuteen kultamitali yritykseen, ainakin maan käsipalloliiton urheilujohtajan Morten Henriksenin mukaan.

Tanska on 1.30 kertoiminen suosikki ottamaan C-lohkon voiton. Norja on lohkossa ainoa maa joka pystyy hieman ongelmia juuteille tuottamaan. Tanskan valmentaja Nikolaj Jacobsen kuvailikin lohkoa ”mahtavaksi”. Jacobsenilla on huippuryhmä koossa josta kirkkaimpana tähtenä on kaksinkertainen käsipallon maailman paras pelaaja Mikkel Hansen, jonka kerroin parhaaksi maalintekijäksi näissä kisoissa on 5.50.

Toinen isäntämaa, Saksa, otti maailmanmestaruuden viimeksi kotimaisemissaan vuonna 2007 ja maan päävalmentaja Christian Prokop onkin sanonut että he haluavat luoda samanlaisen ilmapiirin kuin 11 vuotta sitten.

Saksan joukkue, joka voitti Euroopan mestaruuden vuonna 2016, on pysynyt lähes samana. Tämä ei ole kuitenkaan taannut peliesityksiin tasaisuutta sillä viime MM- ja EM-kisoissa he jäivät molemmissa yhdeksänneksi. Prokop luottaa kuitenkin joukkueen samoihin pelaajiin sillä hän uskoo että kokemus on näissä kisoissa valttia.

Lohkosta jatkoonpääsy tuskin tuottaa ongelmia sillä ainoa kova maa lohkossa on hallitseva maailmanmestari, Ranska. Saksan lohkovoitosta tarjottu kerroin on 2.55.

Saksalla on vasemmalla laidalla Uwe Gensheimer, joka on aito ehdokas kisojen parhaimmaksi maalintekijäksi (Kerroin 6.00). Hänen lisäkseen joukkueen tähtipelaajiin kuuluu 27-vuotias maalivahti Andreas Wolff joka on tällä hetkellä uransa huipulla.

Gensheimer on sanonut että joukkueen ongelmat ovat nyt takanapäin ja he ovat “täynnä optimismia” aikaisempien huonojen esitysten jälkeen. Saksa ei ole kisojen suosikki, mutta joukkueen kaksi kolmesta mestaruudesta on tullut kotimaisemissa ja samanlainen ilmapiiri voi nostaa heidät taas maailman parhaaksi.  

Fantastinen Ranska on aina vaarallinen

Ranskalla on kunnollinen urheilukulttuuri ja heillä on runsaasti menestystä useammassa urheilulajissa. Käsipallossa sitä menestystä saatiin hieman odottaa, mutta nyt he ovat tämän lajin ”Eksperttejä”. Ranska voitti olympiakultaa sekä Pekingissä että Lontoossa ja he ovat voittaneet neljä edellisestä viidestä maailmanmestruudesta.

Maa hävisi Espanjalle viime vuoden EM-kisojen semifinaaleissa ja se oli vasta heidän viides tappio 22 mitaliottelussa. Vaikka Saksa on isäntämaa niin Ranska on silti 1.45 kertoiminen suosikki lohkovoittoon joka vain osoittaa heidän fantastisuutensa.

Ranskan vastuuvalmentajilla Didier Dinartilla ja Guillaume Gillellä on vaikea tehtävä valita oikeat pelaajat joukkueeseen sillä Ranskalla on runsaasti leveyttä ja useampi hyvä pelaaja jää varmasti kisoista ulos. Joukkueen tähtipelaajat ovat kuitenkin nuoret Dika Mem (4.75 kerroin kisojen parhaaksi pelaajaksi) ja Ludovic Fabregas, joiden otteita kannattaa seurata.  

Super Espanja hakee kolmatta voittoaan

Espanja on hallitseva Euroopan mestari ja joukkue kokee että nyt on heidän aikansa myös MM-kisoissa. Espanjan kapteeni Raul Entrerrios puhui joukkueen yhtenäisyydestä EM-kullan jälkeen Kroatiassa ja tuo sama yhtenäisyys voi olla ratkaiseva tekijä myös näissä kisoissa.

Matkalla EM-kultaan, Espanja otti voitot Saksasta ja Ranskasta ja tekemällä saman nyt voisi viedä heidät kultaan näissäkin kisoissa. Espanjan kolmannen maailmanmestaruuden kerroin on 6.50.

Neljän hopean ja kahden pronssimitalin jälkeen Espanjalaiset vihdoin ottivat kultaa EM-kisoissa ja nyt kun tämän sukupolven hispaanot ovat päässeet maistamaan voittavaa kulttuuria, ei heiltä itseluottamusta puutu.

Egypti valmis näyttämään osaamisensa ennen kotikisoja

Näiden kisojen yksi mielenkiinnon aihe on nähdä miten Egypti pärjää sillä he valmistautuvat isännöimään tätä turnausta vuonna 2021. Viime vuoden Afrkan mestaruuskisoissa he hävisivät Tunisialle ja tämä antoi heille varmasti lisää motivaatiota parantaa. Tämä on David Davisille, joka seuraa eronnutta Marwan Ragabia Egyptin vastuuvalmentajana, ensimmäinen iso turnaus. Menestys tässä antaisi itseluottamusta kotikisoihin.

“Faaraot” ovat jo pitkään olleet tulevaisuuden joukkue. Egypti oli neljäs Ranskan MM-kisoissa 2001, mutta ei ole tämän jälkeen päässyt edes puolivälieriin. Tämä voi kuitenkin olla se vuosi kun he tekevät historiaa.

Egyptin vanha kilpakumppani Tunisia on 1.52 suosikki Afrikan parhaimmaksi joukkueeksi näissä kisoissa, mutta Egypti voi yllättää kertoimella 2.50 nyt kun he rakentavat joukkuetta joka pystyisi kunnolla haastamaan maailman parhaat kotikisoissaan 2021.

Korea tekee historiaa tässä turnauksessa

Näissä MM-kisoissa tehdään myös historiaa kun käsipallo on seuraava urheilulaji jossa Pohjois- ja Etelä-Korea ovat laittaneet mukaan yhteisjoukkueen.

Pohjois-Korea ei ole koskaan ollut mukana aikaisemmin tässä kilpailussa, mutta Etelä-Korea onnistui pääsemään puolivälieriin vuoden 1997 kisoissa ja he pääsivät mukaan näihin kisoihin voittamalla pronssia Aasian mestaruuskisoissa viime vuonna ennenkuin maan lajiliitto teki päätöksen maiden joukkueiden yhdistämisestä.

Young Shin Chon joukkue saa kunnian olla mukana kisojen avausottelussa Berliinissä missä he kohtaavat isäntämaa Saksan. Korealaisten voittokerroin otteluun on kuitenkin niinkin korkea kuin 25.25 joka osoittaa kuinka hankala ottelu tästä voi tulla heille.

VEIKKAA NYT – KLIKKAA TÄSTÄ