England vs Belgium

Torstai 28. Kesäkuuta

Englanti – Belgia Kertoimet: 4.20 – 3.45 – 1.86
21:00 Kalingrad Stadium

Torstain ilta otteluissa ratkeaa G-Lohkon voittaja. Englanti ja Belgia ovat lohkon kärjessä kuudella pisteellä ja varmistanet jatkopaikkansa. Molemmat joukkueet ovat myös tehneet kahdeksan maalia ja päästäneet kaksi. Näin ollen ottelun voittaja voittaa lohkon. Tasapelin sattuessa katsotaan kummalla on enemmän keltaisia kortteja. Lohkovoittaja tulee pelaamaan H-lohkon kakkosta vastaan. H-lohkosta voittajaksi ja kakkoseksi voi tulla joukkueista Japani, Senegal tai Kolumbia.  Lohkovoitto ei välttämättä takaa helpointa vastusta.

Otteluennakko

Englanti on pelannut erinomaiset kisat vaikka vastus on ollut suhteellisen helohko. Tunisiaa vastaan, Englanti joutui odottamaan lisäajalle ennenkuin he saivat 2-1 voittomaalin. Heillä oli runsaasti paikkoja ottelussa joten suurempaankin voittoon oli mahdollisuus. Panama oli lopulta erittäin heikko vastus ja Englanti jyräsi helppoon 6-1 voittoon. Tämä voitto oli Englannin suurin voitto MM-kisoissa.

Vaikka Tunisia ja Panama eivät niitä parhampia maita olekaan, niin silti Englannin ennakkoluulottomat esitykset varsinkin hyökkäyspelissä ovat olleet hyvää katseltavaa. Tämä antaa uskoa että Englanti voi mennä näissä kisoissa pitkällekin. Tällä hetkellä Englannille riittää ottelusta tasapeli jos joukkue ei saa enempää keltaisia kortteja. Englannilla on nyt yksi keltainen kortti vähemmän ja jos joukkueet ovat tasapisteissä ottelun jälkeen, heidän maalieronsakin on täysin sama. Näin ollen lohkovoittaja ratkaistaan Fair Play säännöillä eli varoitusten määrässä.

Belgia on myös ollut näissä kisoissa erinomainen. He voittivat Panaman avausottelussa 3-0. Panama pysyi mukana ensimmäisen puoliajan, mutta toisella, Belgia painoi kaasua ja otti helpon voiton. Tunisiaa vastaan Belgia aloitti ylivoimaisesti ja kun ottelu oli ratkennut niin Tunisia päästi hieman peliin mukaan ja ampuivat loppunumeroiksi 5-2.

Tähän otteluun Belgia voi tehdä muutoksia sillä heidän päävalmentajansa Martinezin mukaan Hazard ja Lukaku loukkaantuivat ottelussa Tunisiaa vastaan ja heitä voidaan ehkä leputtaa. Näiden lisäksi De Bryunella, Vertonghenilla ja Meunierillä on kaikilla kortti alla. Martinezillä ei ole pakko voittaa ottelua joten he voivat tehdä suuriakin muutoksia aloituskokoonpanoon. Riskejä ei kannata ottaa sillä on tärkeää että parhaimmat pelaavat pudotuspeleissä.

Faktat:

  • Englanti FIFA Ranking: 12
  • Belgia FIFA Ranking: 3
  • Joukkueet kohtasivat viimeksi MM-kisoissa vuonna 1990 jolloin Englanti tiputti Belgian jatkosta 1-0 jatkoaikamaalilla. Englannilla on hyvä historia Belgiaa vastaan sillä he ovat voittaneet 15 ottelua 21 kohtaamisesta.

Mahdolliset Avauskokoonpanot:
Englanti: Pickford – Cahill, Stones, Jones -Rose, Dier, Henderson, Lingard, Alexander-Arnold – Sterling, Vardy
Belgia: Courtois – Boyata, Kompany, Alderweireld – Chadli, Tielemans, Dembele, Dendoncker – Mertens, Batshyayi, Januzaj